Categories
Artikkelit

Laulukilpailujen karsintaan 75 osanottajaa

RIINA NOKSO-KOIVISTOLappeenranta. Tammikuun alussa pidettävien Lappeenrannan

RIINA NOKSO-KOIVISTO

Lappeenranta. Tammikuun alussa pidettävien Lappeenrannan laulukilpailujen karsintaan on ilmoittautunut 54 naislaulajaa ja 21 mieslaulajaa. Karsinta järjestetään Lappeenrannassa marraskuussa. Varsinaiseen kilpailuun valitaan karsinnan kautta enintään 30 laulajaa.

Naisten sarjassa sopraanot jyräävät entiseen tapaan. Ilmoittautuneista 40 on sopraanoja ja 14 mezzosopraanoja. Alttoja ei osallistu lainkaan. Miehistä sekä tenoreita että baritoneja on yhdeksän, bassobaritoneja yksi ja bassoja kaksi.

Edellisistä laulukilpailuista tuttuja nimiä on tänä vuonna muun muassa finaaliin yltänyt Jenni Lättilä ja välieriin päässyt Jussi Ziegler. Ilmoittautuneista valtaosa, 57 laulajaa, on kuitenkin mukana ensimmäistä kertaa.

Kilpailijoiden keski-ikä on naisilla 28 ja miehillä 29 vuotta. Toiminnanjohtaja Milko Vesalaisen mukaan huolestuttavaa on nuorempien kilpailijoiden vähyys.

– Ilmoittautuneista puuttui lähes tyystin ikäluokka 1980–82-syntyneet, Vesalainen ihmettelee.

Vesalaisen mukaan järjestäjille on tullut tiedusteluja ulkomaisilta laulajilta, jotka haluaisivat osallistua Lappeenrannan laulukilpailuihin. Nykysääntöjen mukaan kilpailijoiden pitää olla suomalaisia, mutta Vesalaisen mielestä asiaan voitaisiin harkita muutosta. Esimerkiksi joka toinen vuosi kilpailuun voitaisiin ottaa mukaan muita pohjoismaisia tai Baltian maista kotoisin olevia laulajia. Tällöin suomalaisten laulajien taso saisi tervetullutta vertailukohdetta.

– Meidän pitää varoa ajattelua, jonka mukaan oletamme, että suomalainen laulajakoulutus on ilman muuta korkeatasoista.

– Lisäksi kilpailun avaaminen ulkomaille saattaisi antaa Lappeenrannalle lisää näkyvyyttä.

Varsinaisen laulukilpailun lippujen ennakkomyynti alkaa maanantaina. Perinteiseen tapaan finaalin liput myydään nopeasti loppuun.

Laulukilpailujen ennakkokarsinta järjestetään 17.–18. marraskuuta Helkiö-salissa ja paikalle toivotaan yleisöä. Ennakkokilpailun jyrynä on kolme jäsentä varsinaisen kilpailun tuomaristosta. Näillä näkymin Lappeenrantaan saapuvat arvostelulautakunnan puheenjohtaja Raimo Sirkiä, mezzosopraano Heljä Angervo-Karttunen ja pianisti Ilmo Ranta.

Kirjoittaja:
Riina Nokso-Koivisto