Lehtolan vaalisaarna keräsi eniten kuulijoita

Lappeen Marian kirkossa oli paljon keski-ikäisiä. Neljäs ehdokas ei pidä vaalisaarnaa.

KARI KRAUEL

LAPPEENRANTA. Lappeen seurakunnalle tuntemattomin kirkkoherraehdokas, Maasotakoulun sotilaspastori Mika Lehtola keräsi vaalisaarnalleen eniten kuulijoita.

Ehtoolliskävijätilaston mukaan Lappeenrannan seurakunnan kappalaisen Ilpo Perttilän vaalisaarnassa ehtoollisella kävi 150 ihmistä, Nuijamaan kirkkoherran Irma Kalkkeen 108 ja Lehtolan 227.

– Olen seurakuntalaisille tuntemattomin, ja siksi heitä oli paikalla eniten, Lehtola arveli.

Ylimääräisellä vaalisijalla oleva Vuoksenniskan aluekappalainen, pastori Risto Koskimäki ei anna saarnanäytettä.

LEHTOLAN saarnaa Lappeen Marian kirkossa oli kuuntelemassa yllättävän paljon työikäisiä ihmisiä. Kirkon puolilleen täyttänyt kirkkokansa osallistui hartaasti niin virsiin kuin yhteisiin rukouksiin.

Saarnaansa Lehtola viimeisteli kiertäessään sauvojen kanssa lentokenttää.

Vaalisaarnassaan Lehtola puhui muun muassa elämän hallitsemisesta. Hänen mukaansa elämä ei aina ole hallittavissa.

Ihmiset hakevat tapahtumille syytä niin yksityiselämässään kuin päivänpolitiikassakin: selvittäköön itse sotkunsa. Naapureille ei voi ojentaa kättä, sillä he ovat itse aiheuttaneet ongelmansa, Lehtola selvitti juutalaisuudesta nousevaa ajatusmallia.

Lehtolan mukaan ihminen on riippuvainen toisesta. Aikuisen ei ole helppoa paljastaa sitä. Raamattu ja Kristus korostavat riippuvuutta, erityisesti Jumalasta.

– Seurakunta on parhaimmillaan turvallinen paikka, jossa tuetaan ja autetaan toisiaan.

KIRKKOHERRANVAALIN ehdokkaat esittäytyvät seurakuntalaisille kahdessa tilaisuudessa ennen vaalia. Toinen tilaisuus on jo pidetty, ja toinen on Lappeen seurakunta-salissa Kirkkokatu 10:ssä ensi sunnuntaina kello 12.

Kirkkoherran vaali alkaa 16. syyskuuta jumalanpalveluksen jälkeen ja päättyy illalla kello 18. Tulos julkistetaan Lappeen Marian kirkossa aikaisintaan kello 19.

KAI SKYTTÄ

Kuvateksti

Sotilaspastori Mika Lehtola liturgisessa osuudessaan Lappeen Marian kirkossa.

Kirjoittaja:
Kari Krauel