Rakuunat hakee venäläisten rinnalle lisää suomalaisväriä

Jalkapallon kakkosessa kiivasta putoamiskamppailua käyvä Rakuunat jatkaa ensi kaudella nykyisellä toiminta-ajatuksella. Manageri Vasili Manushin hankkii edustusjoukkueelle rahoitusta, ja Aleksander Tumasyan valmentaa.

VESA SALMINEN

LAPPEENRANTA. Rakuunat aikoo jatkaa ensi kaudella suomalais-venäläisillä mausteilla. Joukkueen valmentajana jatkaa Aleksander Tumasyan.

– Tavoitteena on tehdä mahdollisimman hyvä joukkue tulevaisuudessa. Joukkue, joka on yhdistelmä suomalaisia ja venäläisiä pelaajia, Tumasyan kuvasi.

Juha-Pekka Ruokosen rooli on työkuvioiden vuoksi vielä avoin, mutta hänelle on kaavailtu muun muassa harjoitusten vetämistä Tumasyanin apuna ja kotimaisten pelaajien kartoitusta.

Puheenjohtaja Matti Rajantien mukaan tarkoitus on, että vähintään puolet pelaajista on ensi kaudella suomalaisia.

Tumasyanin mukaan Rakuunoiden manageri Vasili Manushin ja hän ovat periaatteessa sopineet jatkosta, mutta nimiä papereissa ei virallisesti ole. Suunnitelma ei muutu, vaikka Rakuunat putoaisi sarjaa alemmas.

Joka tapauksessa viime aikojen hyvät otteet ovat taanneet sen, että putoamisviivan yläpuolelle kiivenneen joukkueen säilyminen sarjassa on sen omissa käsissä.

– Työ jatkossakin kiinnostaa minua, koska saan silloin olla rakentamassa joukkuetta, kesken kauden Rakuunoiden vetäjäksi astunut valmentaja sanoi.

– En halua jättää tätä kesken, koska nyt on vasta perusta rakennettu.

PARIKYMMENTÄ vuotta Suomessa asuneen liikemies Manushinin kautta Rakuunat pyrkii saamaan entistä isompia sponsoreita. Toiveissa on muun muassa venäläisen öljyjätin Lukoilin saaminen näkyväksi tukijaksi.

– Manushin on edelleen se, jonka kautta rahaa tulee, Rajantie sanoi.

– Periaatteessa organisaatio säilyy samanlaisena kuin tähänkin saakka, mutta markkinointia pyritään tehostamaan, Rajantie totesi.

Varapuheenjohtaja Vladimir Desnitsa on Rajantien mukaan jäämässä pois kuvioista.

– En ole nähnyt miestä kuukauteen.

RAJANTIEN mukaan kakkosen joukkueen pyörittäminen maksaa minimissään 65 000 euroa. Tänä vuonna se ylittyy Rakuunoissa vilkkaan pelaajaliikenteen aiheuttamien kulujen vuoksi.

– Nyt se vähän räjähti. Kyllähän se tänä vuonna kahdeksaan kymppiin menee.

– Velkaa ei kuitenkaan tule lisää.

Vanhoja rasitteita Rakuunoilla on maksettavanaan 30 000 euroa.

– Kaikki ovat Rakuunoiden velkoja ja ne pitää hoitaa pois.

Rakuunoiden vahvistukset ovat tällä kaudella olleet kirjavaa joukkoa. Viitisen kappaletta nykyisistä venäläispelaajista kelpaisi mukaan myös ensi kaudella. Lisää miehiä on tarkoitus saada varsinkin kotimaasta, pääasiassa Etelä-Karjalasta, ja nostamalla harjoitusrinkiin junioreita.

Suomalais-venäläisessä kulttuurissa on Rajantien mukaan ollut oma taiteilunsa.

– Raha tulee Suomeen kaikissa tapauksissa, ja se raha tulee Venäjältä.

– Ekon (Ruokosen) kanssa istutaan vielä alas ja tehdään venäläisille esitys, miten homma hoidetaan. Suomalaisesta seuratoiminnasta heillä ei ole oikein ymmärrystä.

VALMENTAJA Tumasyan ei pidä kahden kulttuurin yhdistämistä ongelmana.

– Jalkapallossa on koko maailmassa vain yksi kieli, miten ymmärrät pelin. Eri kulttuureja on lajissa sekoitettu aina.

Katsomon puolelta huudeltuja venäläisvastaisia kommentteja Tumasyan kummastelee.

– Me pelaamme lappeenrantalaisena joukkueena ja lappeenrantalaisen jalkapallon puolesta. Me yritämme vain tehdä parhaamme.

Sekä Tumasyanin että kakkosvalmentaja Juha-Pekka Ruokosen mukaan myös vastustajilla on tuntunut olevan normaalia kiihkeämpi halu lyödä Rakuunat joukkueen vahvan ulkomaalaisvärityksen vuoksi.

Kirjoittaja:
Vesa Salminen