Seiskan sairaanhoitajat eivät innostu lakosta

MATTI SAARELALAPPEENRANTA. Etelä-Karjalan keskussairaalan osasto seiskalla t

MATTI SAARELA

LAPPEENRANTA. Etelä-Karjalan keskussairaalan osasto seiskalla tieto sairaanhoitajien mahdollisesta lakosta ei innostanut.

– Valtuusto päättää asiasta 9. lokakuuta. Saa nähdä, järjestetäänkö neuvottelutuloksesta vielä jäsenäänestys, sairaanhoitaja Päivi Heikkinen aprikoi.

Lakko ei oikein innostanut Heikkistä tai hänen työtovereitaan Riikka Tuuvaa ja Marjut Sohkaista.

– Emme me ole kovin innoissamme menossa lakkoon, Heikkinen sanoo.

– Toivomme toki, että saamme nyt parempia etuja, hän jatkaa.

Heikkinen tietää, että muu muassa tapaturmapotilaita ja keinonivelpotilaita hoitavalla osastolla pitää olla jonkun töissä myös lakon aikana.

– Ei tuleva lakko siten vaikuta meihin, hän arvelee.

Omasta palkasta puhuminen on aina vähän arka aihe. Heikkinen antaa ymmärtää, että palkan suuruus on jossain määrin suhteellinen asia.

– Kyllä minä olen sillä toimeen tullut, Heikkinen sanoo.

Hänen mukaansa kysymys on kuitenkin myös pitkälle koulutettujen ammattilaisten työn arvostuksesta.

– Tällä osastolla hoidetaan erittäin vaativia potilaita. Ajoittain tämä on todella kovaa työtä, mistä pitääkin maksaa kunnon palkkaa.

Heikkinen on työskennellyt sairaanhoitajana 10 vuotta.

– Tosin osan ajasta olen ollut kotona lasten kanssa.

Kirjoittaja:
Matti Saarela