Tuoreen antiikkikaupan erikoisuus on taidelasi

HEIKKI SOPANENLAPPEENRANTA. Antiikkikauppias Timo Rönkä sanoo hurahtaneensa

HEIKKI SOPANEN

LAPPEENRANTA. Antiikkikauppias Timo Rönkä sanoo hurahtaneensa design-lasiin. Röngän ja yhtiökumppani Juhani Laihasen vastikään avatun antiikkiliikkeen erikoisuus onkin laaja taidelasitarjonta.

Lappeenrannan Valtakadulla, entisissä Laatu-Sähkön tiloissa toimivan liikkeen vitriinit ovat täynnä tunnettujen muotoilijoiden töitä. Röngän innostuessa aiheesta miehen puhe vilisee suomalaisen lasimuotoilun kärkinimiä eri aikakausilta.

– Vie oman aikansa oppia tuntemaan design-lasia, mutta kun siihen perehtyy, se imaisee mukanaan. Toisinaan eteen tulee todellisia harvinaisuuksia, Timo Rönkä kertoo.

Röngän ja Laihasen liikkeen nimi on Valaisin ja Antiikki. Nimi kertoo, että perinteisten antiikkitavaroiden ja taidelasin lisäksi liikkeessä myydään valaisimia. Rönkä tuo vanhoja valaisimia pääasiassa Tanskasta ja jonkin verran Puolasta. Kaupan on myös uusia valaisimia, joita Rönkä niinikään tuo maahan.

– Ihmisten mielenkiinto antiikkiin on kasvanut Wenzel Hagelstamin ja muiden alan julkkisten ansiosta. Suomessa on kuitenkin vähän vanhaa tavaraa tarjolla verrattuna muuhun Eurooppaan. EU:n myötä tavaran liikkuminen on helpottunut, ja tuonti muualta Euroopasta kannattaa. Me tuomme Tanskasta myös vanhoja kelloja.

VALAISIN ja Antiikki poikkeaa perinteisestä antiikkikaupasta sisustukseltaan. Tavaroiden ympärillä on tilaa, ja lasivitriinit lisäävät tilan tuntua. Tavallisesti antiikkikaupassa saa pujotella valtaisan tavaramäärän keskellä etsimässä löytöjä.

Liiketila on kahdessa kerroksessa. Röngän mukaan tulevaisuuden suunnitelmissa on myös alakerran ottaminen asiakaskäyttöön. Nyt se on varastotilana.

Rönkä on harrastanut antiikkia monta vuotta ennen kuin perusti liikkeen. Ennen Valtakadulle muuttoa hän piti eräänlaista varastoliikettä Lauritsalassa.

– Nyt kokeillaan, kuinka antiikkikauppa käy. Tälläkin alalla kilpailu on varmasti tervetullutta, ja kyllä Lappeenrantaan mahtuu useampikin antiikkikauppa. Alan bisneksessä oleellista on tavaroiden oikea hinnoittelu.

HEIKKI SOPANEN

Kuvateksti

Timo Rönkä myy taidelasin ja huonekalujen ohella myös vanhoja valaisimia ja kelloja. Pöydällä on ranskalainen kello 1800-luvun puolivälistä.

Kirjoittaja:
Heikki Sopanen