Unicef-vuosi jatkuu liikunnan merkeissä

Unicef-kävely tuo Lappeenrantaan tuttuja nimiä. Illan salibandyottelussa kaupunginhallitus haastaa NST:n naisjoukkueen.

LAPPEENRANTA. NST:n salibandynaiset kohtaavat Lappeenrannan kaupunginhallituksen joukkueen keskiviikkona Unicefin hyväntekeväisyysottelussa.

Kaupungin edunvalvojat ovat valmistautuneet otteluun yllättävällä tavalla.

– Täytyy myöntää, että valmistautuminen on ollut aika vähäistä. Osa meidän porukasta, kuulemma, osaa säännöt ja tietää pelin hengen. Mutta esimerkiksi minä henkilökohtaisesti en ole pitänyt mailaa kädessäni, hallituksen puheenjohtaja Eeva Arvela sanoo.

KAUPUNGINHALLITUKSEN 11-henkisestä kokoonpanosta pelaajavahvuuteen on ilmoittautunut 5-7 henkilöä. Vastaansa päättäjät saavat viime kaudella SM-hopeaa ja Eurooppa-cupin pronssia voittaneen joukkueen.

– Toivon, että siitä tulee rehti, reilu ja iloinen tapahtuma. Ja toivottavasti ei tule mitään vammoja – että ei alettaisi niin tosissaan siellä huhkia, Arvela sanoo.

Ottelu alkaa urheilutalolla kello 18. Voittajajoukkue kohtaa illan toisessa pelissä sanomalehti Etelä-Saimaan joukkueen. Peleihin on vapaaehtoinen sisäänpääsymaksu, jonka tuotto menee Lappeenrannan Unicef-kaupunkivuoden keräyskassaan.

HYVÄNTEKEVÄISYYSOTTELU on osa keskiviikon Unicef-tapahtumia. Päivän aikana järjestetään Unicef-kävely, jonka päätapahtumat ovat Kimpisen ja Lauritsalan kentillä sekä Sammonlahden tekonurmella.

Myös kaupungin 15 koulussa ja päiväkodissa osallistutaan kävelytapahtumaan. Tapahtumat alkavat kello 10.

Valtakunnallinen Unicef-kävely on suunnattu alakoulujen lapsille. Kävelijät keräävät kävelemällä tarroja kamelipassiin. Jokaisesta tarrasta sponsori maksaa sovitun summan Unicefin hyväksi. Tämän vuoden kävelyssä tuetaan Laosin lapsia.

UNICEFIN LIIKUNTAPÄIVÄ tuo kaupungin urheilupaikoille Arvelan ja kumppaneiden ohella muitakin tunnettuja henkilöitä.

The 69 Eyes -yhtyeen laulaja Jyrki Linnakivi eli Jyrki 69 kertoo Kimpisen kentällä, minkä takia hän on mukana Unicefin toiminnassa. Linnakivi on Unicefin hyvän tahdon lähettiläs. Alkuverryttelyn Kimpisellä vetää MM-Osakasta palannut yleisurheilija Ilona Ranta. Hän on Lappeenrannan Unicef-kaupunkikummi.

Lauritsalan kentällä äänessä on eläkkeelle jäänyt uutisankkuri Arvi Lind. Hänkin kuuluu Lappeenrannan Unicef-kaupunkikummeihin. Lind käy päivän aikana puhumassa myös Lauritsalan lukiossa.

Sammonlahden tekonurmella kävelijöiden seurana on Kamu Kameli, joka on Unicef-maskotti. Myös SaiPan ja Lappeenrannan NMKY:n edustusjoukkeiden pelaajat osallistuvat lasten kanssa kävelyyn eri puolilla kaupunkia.

LAPPEENRANNAN kaupunki on ollut keskeisesti mukana Unicef-kaupunkivuoden järjestelyissä. Eeva Arvela arvioi vuoden sujuneen tähän saakka hyvin.

– Keräystavoite on aikataulussaan, ja tapahtumat ovat saaneet hyvän vastaanoton. Tietysti aina voi toivoa runsaampaa osanottoa.

Arvela sanoo itsekin osallistuneensa aktiivisesti kaupunkivuoden menoihin.

– Kuulun paikallistoimikuntaan, ja olen osallistunut kokouksiin aina kun olen ehtinyt. Tietenkin olen ostellut myös tuotteita ja ollut mukana erilaisten tapahtumien järjestelyissä.

Kirjoittaja:
Juuso Ala-Kyyny