Vain rohkeudella pärjää Kirittäriä vastaan

Pesä Ysit kohtaa naispesäpallon valtiaat ensimmäisessä välieräottelussa Jyväskylässä sunnuntaina.

KAISA JUNTUNEN

LAPPEENRANTA. Pesä Ysit reissaa ensimmäiseen välieräotteluun Jyväskylään sunnuntaina. Siellä vastassa on Kirittäret. Lappeenrantalaisten pelinjohtaja Timo Tikka toteaa, ettei noita naisia vastaan auta mikään muu kuin rohkea peli.

– Ne pitää haastaa. Peruspallottelulla emme pärjää.

Tikka kuvaa joukkoaan Suomen lyöntivoimaisimmaksi joukkueeksi. Kirittärillä puolestaan on loistava ulkopeli.

– Jos oma ulkopelimme pysyy tiiviinä, meillä on hyvät 50–50 mahdollisuudet.

Kirittäret on ollut naispesiksen kuningatar 2000-luvulla. Jyväskylässä on juhlittu mestaruutta joka syksy vuosina 2003–2006, ja sitä ennen pidettiin kahdet hopeapidot. Joukkueessa on mukana monta naista, jotka ovat pelanneet kultavuosia yhdessä.

– Vastustaja näyttää paperilla tosi kovalta, mutta ei otteluita paperilla voiteta, Tikka tsemppaa.

Tikka uskoo, että Kirittäret olisi ottanut mieluummin jonkun muun kuin Pesä Ysit välierävastustajakseen. Vaikka Kirittäret on useammin voittanut kuin hävinnyt kohtaamiset, ovat lappeenrantalaiset pistäneet hanttiin kovemmin kuin muut joukkueet.

– Kirittäret ovat antaneet vastustajalle keskimäärin kaksi juoksua per kotipeli, mutta me olemme takoneen kaksinumeroisia lukemia. Uskon, että Kirittärillä puntti vapisee.

Kirittärien metkut Tikka uskoo tuntevansa.

– Viimeisen kolmen vuoden aikana olemme kohdanneet heidät niin monta kertaa, että mikään ei meitä yllätä.

HUOLENAIHEENA Tikalla on Pesä Ysien ailahtelevaisuus. Samassa ottelussa joukkue saattaa esittää ensin huippupeliä ja heti perään aivan surkeita otteita.

– Ottaisin mielelläni vastaan vihjeen siitä, että mihin tsemppi välillä häviää. Selittämätön ilmiö.

Koska muissa joukkueissa tapahtuu samanlaisia notkahduksia, Tikka on tehnyt sen analyysin, että kyse on naisten korvien välistä. Joku yksittäinen epäonnistuminen saa koko joukkueen mielialan laskemaan, ja onnistuminen puolestaan nostaa koko porukan fiiliksen.

– Naisilla tunteet vievät voiton rutiininomaisesta suorittamisesta, Tikka kiteyttää.

Sitäkin Tikka hämmästelee, että supervuorossa pelirohkeus on löytynyt aina, vaikka juuri aiemmin olisi kupeksittu miten sattuu.

– Olemme pelanneet tällä kaudella noin 12 supervuoroa, emmekä ole antaneet vastustajalle juoksuakaan, hän toteaa ylpeästi.

TIKKA EI OLLUT vielä perjantaina aivan varma sunnuntain kokoonpanosta.

– Korkeintaan pieniä muutoksia teen. Kentällä ovat ne yhdeksän pelaajaa, joiden peli kulkee tällä hetkellä parhaiten.

Valinnoissaan Tikka ei kumartele vanhoja meriittejä. Pelaajien on pitänyt lunastaa paikkansa viime aikojen näytöillä. Aiemmilla kausilla kovat tilastolukemat takonut Tiina Tolonen ei pelannut keskiviikkoisessa ottelussa Porin Pesäkarhuja vastaan.

– Tolonen oli sivussa pelillisten syiden takia. Viimeisen puolentoista kuukauden aikana hänen pelinsä on ollut vaatimatonta, Tikka perustelee.

Tikka muistuttaa, että moni muukin pelaaja on joutunut pukemaan silloin tällöin paidan numero 13 ylleen.

Joukkueensa avainpelaajiksi hän nostaa Tanja Vehniäisen ja Henna Kytösalmen.

– Vehniäinen on parantanut huimasti peliään ja hänen merkityksensä kasvaa välierissä. Nyt tuskin tulee enää paljon juoksuja, ja Vehniäinen on sellainen pelaaja, joka pystyy lyömään yhden juoksun kerrallaan.

– Kytösalmi on pelannut koko kesän nousujohteisesti. Hän on loistava kapteeni koko joukkueelle.

PERJANTAI-ILTANA valmennusporras järjesti pelaajille yllätysohjelman. Heidät vietiin naapurikaupunkiin kokeilemaan Imatran kosken vaijeriliukua.

– Ajattelin, että siellä saamme jokainen kannustaa toinen toisiamme, Tikka valotti tempauksen taustaa.

Lauantaina porukka treenaa vielä Kisapuistossa, jos siltä tuntuu, ja sunnuntaiaamuna on edessä startti kohti Jyväskylää.

l l l

Pesä Ysien ja Kirittärien välieräsarja: Jyväskylä su 2.9., LPR ke 5.9., Jyväskylä la 8.9. Tarvittaessa: LPR su 9.9. Jyväskylä ti 11.9.

KAI SKYTTÄ

Kuvateksti

Pesä Ysit nostatti yhteishenkeä kokeilemalla vaijeriliukua Imatran kosken yli. Pää alaspäin oleva lukkari Marjukka Mäkinen oli valmiina liukuun, kun Taikuri ja Teräsmiehen Janne Hinkkanen irrotti varmistusköyttä.

Kirjoittaja:
Kaisa Juntunen