Viimeinen reittilento lähti Lappeenrannasta

Finncomm Airlinesin lennot päättyivät perjantai-iltana.

ANSSI SILVENNOINEN

LAPPEENRANTA. Finncomm Airlinesin viimeinen reittilento Lappeenrannasta Helsinkiin nousi ilmaan perjantaina. Koneella oli myötäiset tuulet takanaan, sillä se laskeutui Helsinki-Vantaalle lopulta kymmenen minuuttia etuajassa.

Reittilentojen loppuminen tarkoittaa Lappeenrannan lentoaseman hiljentymistä. Kentän toiminta-aikoihin on tulossa tiivistyksiä.

Lentoaseman päällikkö Petteri Lehti kertoo, että muutokset näkyvät kentän työssä heti viikonlopusta alkaen.

– Muutamme työvuoroja viikonloppuna sen verran, ettei kenenkään tarvitse saapua yöllä tai sunnuntaina töihin istumaan, kun koneet eivät lennä. Työvuorot vähän inhimillistyvät siltä osin.

Vaikka reittilennot päättyivätkin, seuraava matkustajakone laskeutuu Lappeenrannan lentokentälle jo lauantaina aamulla.

– Yksi tilauslento Bulgariasta palaa silloin. Loppuvuoden kalenterissa on kymmenkunta charteria, Lehti sanoo.

Suurimmillaan Lappeenrannan lentokentältä on lähtenyt 75 000 matkustajaa vuodessa. Tänä vuonna lentoasema olisi yltänyt 30 000 matkustajaan, vaikka Finncommin lentäjäpulasta johtuneen peruutussuman lennoista noin 10 prosenttia jäi tekemättä.

Lentoasemalle etsitään jatkuvasti uutta lentoyhtiötä lentämään Helsingin-väliä. Kartoitustyön tuloksena on toistaiseksi syntynyt lista kahdestatoista lentoyhtiöstä, joilla on kyky hoitaa reittiä lentäjineen, lentokoneineen ja operaatiomahdollisuuksineen.

Käytännössä listalla ovat kaikki pienet ja keskikokoiset lentoyhtiöt Skandinaviasta ja Baltiasta. Finavian johto on tiedottanut, ettei uuden reittilentoasiakkaan etsimisellä ole tulenpalava kiire.

– Minun näkökulmastani olisi hirveän tärkeää, ettei ammattitaitoisia työntekijöitä päästettäisi pois. Miltei kaikki työt ovat jonkinlaisen lupakirjan takana. Uusien työntekijöiden koulutus vaatisi kuukausia, Lehti sanoo.

Kenttäpäällikkö Lehti kävi tällä viikolla myös markkinointimatkalla Venäjällä.

– Reissu oli normaalia myyntityötä, eli suhteiden luomista. Valitettavasti nämä eivät ole kovin nopeita realisoitumaan.

Kirjoittaja:
Anssi Silvennoinen