Päätös Rauhan kylpylähotellin investoinnista nytkähti eteenpäin

Holiday Club Resortsin mukaan neuvottelut etenevät hyvin. Lopullinen päätös tullee vuodenvaihteessa.

JYRKI NUOTTIMÄKI

JOUTSENO. Rauha-Tiuruun suunnitellun kylpylähotellin ja lomaosakekylän rakentamispäätös on nytkähtänyt pykälän lähemmäksi lopullista investointipäätöstä.

Etelä-Saimaan tietojen mukaan lomakohdetta Joutsenoon suunnittelevan Holiday Club Resorts Oy:n brittiläinen pääomistaja ja kiinteistösijoitusyhtiö London & Regional Properties on näyttänyt omalla rahoituspäätöksellään vihreää valoa investoinnille.

Holiday Club Resortsin toimitusjohtaja Vesa Tengman myöntää, että yhtiön sisällä on saatu joitakin asioita eteenpäin.

– Rahoituspäätös on kuitenkin rahoituspäätös vasta sen jälkeen, kun kaikki rahoituspalikat ovat kasassa. Niihin liittyvät urakkasopimukset, pankkilainoitukset ja monet muut asiat.

Tengmanin mukaan se on totta, että yhtiön sisällä asiat etenevät oikeaan suuntaan, mutta koko paketti ei ole vielä kasassa.

– Vuodenvaihteen tienoilla on enemmän kerrottavaa, mutta tarkemmasta ajankohdasta emme osaa vielä sanoa.

TENGMANIN mukaan valmistelutyö on kesken, eikä investointipäätöstä voi vielä tehdä.

– Näkyvissä ei ole mitään syytä, etteikö hanke toteutuisi, mutta ei myöskään mitään sellaista, jonka perusteella voitaisiin jo nyt sanoa, että se toteutuu. Ei ole muuta kuin vahva sitoutuminen ja vahva halu.

– Emme ole missään tapauksessa vetäytymässä hankkeesta. Kun lähdemme johonkin mukaan, teemme sitä päättäväisesti. Ja me uskomme, että ajan kanssa me saamme tämän hankkeen läpi. Toistaiseksi emme vain voi sanoa, että tämä olisi siinä vaiheessa, Tengman muotoilee.

ALKUKESÄSTÄ lomaosakeyhtiö kertoi Joutsenoon kaavaillun pelkän kylpylähotellin investoinnin maksavan 40-50 miljoonaa euroa. Lisäksi alueelle on tarkoitus rakentaa myös lomaosakeasuntoja.

Holiday Club Resortsille koko investoinnin arvo on lähempänä sataa miljoonaa euroa kuin nollaa, Tengman sanoo hintalapusta.

Siihen nähden valtion rahoitusavun osuus on pieni. Näillä näkymin valtio olisi tulossa mukaan noin 2 miljoonan euron avustuksilla.

Kaakkois-Suomen TE-keskuksen johtajan Jarmo Pirhosen mukaan valtion osuudesta on neuvoteltu syksyn aikana ja neuvotellaan edelleen.

Kirjoittaja:
Jyrki Nuottimäki