Vanha kanava matkailukäyttöön

Merenkulkulaitos entisöi Pien-Mustolan ja vanhan Mälkiän sulun entisajan asuun. Kuutostieltä rakennetaan liittymä kanava-alueelle.

PETTERI VÄRTÖ

LAPPEENRANTA. Aika entinen palaa Saimaan kanavan vanhaan uomaan. Merenkulkulaitos entisöi kanavauoman Pien-Mustolan ja vanhan Mälkiän välisellä osuudella. Pien-Mustolan sulkuportit kunnostetaan ja kanavauoma kaivetaan Kuutostien alta aiempaa paremmin näkyville.

Uoman entisöinti jakaantuu kahtia. Ensimmäiseksi kunnostetaan Pien-Mustolan sulkuportit.

Uusien porttien on tarkoitus valmistua vuoden loppuun mennessä. Portit rakentaa Merenkulkulaitos Mustolassa ja ne korvaavat nykyisen portin sekä sen virkaa tehneen betonisen padon.

Sulkuporttien tyyppi on 1900-luvun alusta. Ne ovat entisajan tapaan osin puiset. Uusissa porteissa hyödynnetään vanhojen porttien rautaosia. Ainoa muutos vanhaan on, että kaidetta tulee aiempaa enemmän. Sen myötä käynti kanavasaareen tulee mahdolliseksi myös jatkossa.

KUNNOSTAMINEN käynnistyi viime viikolla, kun vanhan Mälkiän sulun viereinen, vettä uomaan tuonut putki suljettiin. Vesi on laskenut tuntuvasti viikon aikana kanavauomassa. Uoman on tarkoitus olla kuivana kunnostustyön ajan, seuraavat kaksi vuotta. Myös maisemaan on kajottu.

– Uimarannalle tuotua hiekkaa on kaivettu pois uoman tyhjentämisen helpottamiseksi. Puita on kaadettu sekä työmaan takia että alkuperäisen maiseman aikaansaamiseksi, tarkastaja Päivi Vattulainen Merenkulkulaitokselta sanoo. Maisemointi vie uimarannan kanavauomasta.

KANAVAUOMAN entisöinti alkaa toden teolla Kuutostien parannustyön yhteydessä. Paraikaa tehtävä entisöintisuunnitelma valmistuu lokakuun loppuun mennessä. Tavoitteena on kunnostaa Saimaan kanavan vanha uoma aidon ja alkuperäisen näköiseksi yhden sulkuvälin osalta.

– Vanha kanavamaisema palautetaan. Entisöintisuunnitelmaan kuuluu lisäksi kunnostaa kanavan itäreunaa kulkenut vanha vetotie, jota pitkin hevoset vetivät laivoja ja lotjia. Tiestä tulee kävelyreitti tulee, josta pääsee suoraan Mälkiälle, Päivi Vattulainen kertoo. Avainasia on siltojen uusiminen.

– Kuutostien rakentamisen yhteydessä tulee uusi siltapari, joka alkaa nykyisen sillan puolelta ja menee myös vanhan kanavan yli. Välissä oleva penger poistetaan, minkä jälkeen vanha kanava näkyy paremmin, väyläyksikön päällikkö Tero Sikiö Merenkulkulaitokselta sanoo.

Kunnostustyön talousarvio on tässä vaiheessa parisataatuhatta euroa. Määrä tarkentuu suunnitelman valmistuttua ja riippuu monesta seikasta. Uoman ollessa tyhjä ja penkereen poissa nähdään paremmin, miten uoma on säilynyt ja millaisessa kunnossa penkereen alla olevat rakenteet ovat.

ENTISÖINNIN MYÖTÄ vanhasta kanavasta on tarkoitus tehdä nykyistä houkuttelevampi matkailijoille. Vanha kanava oli aikanaan merkittävä matkailukohde, mutta uuden kanavan myötä se jäi varjoon. Maailmalla entisöidyt kanavajärjestelmät ovat herättäneet kiinnostusta.

Kanavamuseossa kävijöitä on ollut 1 000–2 000 vuodessa. Museon tilat matkailukäyttöön ovat rajalliset ja alueen vetovoima edellyttää muutakin nähtävää. Joitakin ideoita kaupungilla on hahmoteltuna, mutta niiden toteutuminen riippuu yrittäjien löytämisestä. Kävijävirtaa on tarkoitus ohjata liittymillä.

– Vanhan kanavan Pien-Mustolan alueelle on suunniteltu omat rampit suoraan Kuutostieltä. Niiden on tarkoitus tulla matkailukäyttöön tiellä liikkujille eikä niistä olisi pääsyä paikalliseen tieverkkoon. Rampit valmistuvat Kuutostien valmistuessa, Päivi Vattulainen kertoo.

Entisöidyn kanavan ihaileminen on autolla helpompaa kuin veneellä. Vanhasta kanavauomasta ei tule läpiajettavaa, sillä Mälkiän vanhan sulun korjaaminen sellaiseksi edellyttäisi ylimääräisen sulkukammion rakentamista yläpäähän, mikä olisi miljoonainvestointi.

– Aika näyttää. Lauritsalassa on aiemmin ollut sulku. Uusien sulkuporttien laittaminen on mahdollista, mutta varmaankin myöhempien projektien aihe. Vanhassa kanavassa oli 28 sulkua ja nyt saadaan yksi esille. Sekin on jo jotakin, Vattulainen sanoo innokkaasti.

Kirjoittaja:
Petteri Värtö