Lappeen Jalkapalloklubi yhdistää PEPO:n ja Rakuunoiden B-juniorit

PEPO ja Rakuunat Juniorit tekevät itsenäistä jalkapallon juniorityötä C-juniorivaiheeseen asti. B-junioreissa joukkueet on jo yhdistetty Lappeen Jalkapalloklubin nimellä. Jatkossa Lappee JK:n nimissä on tarkoitus pelata myös A-junioreissa.

JARMO HÄMÄLÄINEN

PEPO ja Rakuunat Juniorit yhdistävät voimiaan jalkapallon juniorityössä. C-juniori-ikään asti molempien seurojen joukkueet jatkavat entisellään, mutta B-junioreissa pelaajat kootaan uuden seuran, Lappeen Jalkapalloklubin nimen alle.

– Lappeen Jalkapalloklubi hakee PEPO:n saavuttamaa B-juniorien ykkösdivisioonapaikkaa. Lappee JK:n B-juniorit lähtevät pelaamaan kovatasoiseen ykkösdivisioonalohkoon ja ja B-juniorien haastajajoukkue piirisarjaan, kertoo PEPO:n puheenjohtaja Pekka Valkeapää.

Valkeapään mukaan yhteistyökuviota PEPO:n ja Rakuunat junioreiden välillä on kehitelty viime kesästä asti.

– Tätä lähdettiin kehittämään Lappeenrannan Akatemian työnimellä. PEPO:n juniorivalmennuspäällikkö Timo Paasolainen ja Rakuunat junioreiden valmennuspäällikkö Jyrki Saarela ovat jo aiemmin keskustelleet näistä yhteistyömahdollisuuksista.

– Lappeen JK on talenttiseura, missä pelaajien edustusoikeudet ja esimerkiksi kasvattajaseuran korvaukset säilyvät edelleen emäseuroilla, Valkeapää korostaa.

Lappeen JK lähtee liikkeelle kahdella B-juniorijoukkueella, mutta tarkoitus on saada seuralle A-juniorijoukkuekin pikapuoliin. Tällä hetkellä molemmilla seuroilla on A-juniori-ikäisiä pelaajia, mutta ei joukkueita.

– Ensi syksynä A-juniorit voisivat lähteä tavoittelemaan ykkösdivisioonapaikkaa, Pekka Valkeapää suunnittelee.

B-juniorien ykkösdivisioonajoukkueen valmentajan on jo aloittanut Rakuunat Juniorien valmennuspäällikkö Jyrki Saarela.

– Tämänikäisille pelaajille on erittäin tärkeää päästä pelaamaan kovatasoisia pelejä oman paikkakunnan joukkuessa. Nyt siihen on mahdollisuus, viime vuosina meiltä on lähtenyt moni poika hakemaan pelintuntumaa esimerkiksi MyPan B-junioreista.

Rakuunat junioreiden puheenjohtaja Kimmo Nokelainen odottaa, että voimien yhdistämisellä voitaisiin tehdä pitkällä tähtäimellä nuorille pelaajille oikea väylä kehittyä pelaajana.

– Varsinainen pohjatyö tehdään edelleen perusseuroissa, mutta meillä ei ole ollut tarjota tämänikäisille oikeaa kilpailullista tasoa jalkapallouran jatkamiseen, Nokelainen sanoo.

PEPO:n juniorivalmennuspäällikkö Timo Paasolaisen mielestä uudelle seuralle kannattaa asettaa kunnon tavoitteet.

– Meillä on hyviä pelaajia 91- ja 93-syntyneissä, molemmissa seuroissa on poikamaajoukkueeseen tarjolla olevia pelaajia. Juniorien SM-sarjakin voi olla mahdollinen tavoite jatkossa. Nyt B-juniorien osalta tilannetta on vielä parantaut syksyllä alkanut urheilijakoulu, missä tämä nuoret ovat saaneet mahdollisuuden kolmeen aamuharjoitukseen viikossa kouluaikana, Paasolainen muistuttaa.

Lappeen Jalkapalloklubin ensimmäisenä puheenjohtajana on aloittanut Kari Suninen. Seuran johtokuntaan tulee tasaedustus PEPO:sta ja Rakuunat Junioreista.

Kirjoittaja:
Jarmo Hämäläinen