Mies parhaassa iässä – ja jo muistelee

Muistelmissaan Antti O. Arponen tarinoi elämänsä eri alueista.

LIISA KUKKOLA

LAPPEENRANTA. Oikeastaan koko elämän ajan vaikuttanut kirjoittamisen vimma oli vain yksi syy, miksi Antti O. Arponen päätti kirjoittaa muistelmansa Urheilua, kirjoja, elämää nyt eikä kymmenen vuoden päästä.

– Piti kirjoittaa kun vielä muistaa asioita. Suvussa on sen verran Alzheimerin tautia, että koskaan ei voi tietää, Arponen perustelee lähes 500 sivua pitkien muistelmien kirjoittamista jo 57-vuotiaana.

– En ole merkittävä ihminen, mutta olen ollut sähläämässä monessa asiassa, järjestöissä, yhdistyksissä ja kunnallisessa vaikuttamisessa, Arponen luettelee ja samalla jatkaa perusteluja muistelmiensa kirjoittamiselle.

Arponen ei ole koskaan pitänyt päiväkirjaa, eli sieltä eivät muistelmat ole kotoisin.

– Minulla on aina ollut hyvä muisti. Osittainhan siitä kertoo sekin, että olen menestynyt urheilutietokilpailuissa.

– Vaimon mielestä muisti toisinaan on kovin valikoiva, Arponen naurahtaa.

Muistin kätköjen lisäksi Arponen on kolunnut arkistojaan, joista löytyy tuhansia lehtiartikkeleita, suurin osa omakirjoittamia.

– Olen kirjoittanut nyt 55 kirjaa, mutta ammatikseni ilmoitan aina toimittajan. Se minä olen vieläkin, vaikka tällä hetkellä Karjala-lehden päätoimittaja olenkin, Arponen sanoo.

Arponen nousi suureen valtakunnalliseenkin julkisuuteen Huhtiniemen kaivausten yhteydessä.

– Innostun asioista aina totaalisesti. Huhtiniemi on yksi sellainen asia. Mutta tällä hetkellä se on ohi.

– Käsittelen Huhtiniemeä kirjassa lyhyesti. Totean että se oli mielenkiintoinen kaupunkilegenda. Ei sen enempää, Arponen toteaa.

Muita innostuksen aiheita vuosien varrelta ovat urheilu, tietokilpailut, Karjala. Tällä hetkellä Arponen on innoissaan salibandysta, jota Arposen kumpikin poika pelaa.

– On tässä kirjassa valtakunnallisestikin kiinnostavia aiheita. Kirjoitan muun muassa Kekkosen vuoden 1977 vierailuista tuolloin johtamassani Urheilumuseossa. Kekkonen nöyryytti olympiakomitean johtajia, joita hän tuli onnittelemaan. Samoin muistelen Kekkosen taaplaamisia SVUL:n suurkisoissa vuonna 1980, ja kuinka kävimme viemässä vuonna 1981 liiton 80-vuotishistoriaa kunniajäsenelle linnaan ja ihmettelimme, kuinka pihalla tasavallan päämies voi olla, Arponen sanoo.

LIISA KUKKOLA

Kuvateksti

Antti O. Arposen muistelmat ovat miehen nykyisen työnantajan Karjalan kirjapainon kustantamat.

Kirjoittaja:
Liisa Kukkola