Moilanen maalaa Etelä-Karjalasta Pietarin lähiötä

Kaupunkineuvos näkee eteläkarjalaisten kiinteistöjen siirtymisen venäläisomistukseen väistämättömänä.

TIINA MANSIKKA

LAPPEENRANTA. Etelä-Karjalasta syntyy seuraavien vuosikymmenten aikana Pietarin esikaupunkialue.

Näin ennustaa Imatran entinen kaupunginjohtaja, kaupunkineuvos Tauno Moilanen.

Moilanen otti osaa keskusteluun, joka virisi torstaina Lappeenrannan Linnoituksessa järjestetyssä Jaetun maakunnan identiteetti -seminaarissa.

– Suurkaupungista, jota ei aikanaan syntynyt mutta joka tosi asiassa on olemassa, tulee Pietarin metropolin etiäinen, lähiö muutaman kymmenen vuoden sisällä, hän visioi Saimaankaupunkia sivuavassa puheenvuorossaan.

Moilasen mielestä on eteläkarjalaisista itsestään kiinni, syntyykö maakunnasta nukkumalähiö vai ”kasvava yksikkö metropolin verkostossa”. Hän näkee väistämättömänä, että yhä suurempi osa tonteista ja kiinteistöistä siirtyy niin Imatralla kuin Lappeenrannassakin venäläisomistukseen.

– Se on yksi ilmiö siitä, että metropoli pullistelee kasvuaan tähän suuntaan. Riippuu meistä, onko se hyvä vai paha asia, Moilanen totesi kiitellen samalla Lappeenrannan teknillisen yliopiston, LTY:n Venäjä-yhteistyötä.

Etelä-Karjalan maakunnallista identiteettiä käsitelleen neljän seminaarin sarja vietiin torstaina päätökseen teemalla yliopisto ja maakuntaidentiteetti. Aihepiiriä käsiteltiin Etelä-Karjala-instituutin tutkijan Mikko Kohvakan alustuksen jälkeen varsin niukkasanaisesti.

LTY:n rehtorin Markku Lukan mielestä yliopisto ja maakunta ovat hankalasti yhteensovitettavissa. Tähän on käytännössä törmätty uusia opiskelijoita rekrytoitaessa.

– Eivät opiskelijat tule Etelä-Karjalaan, he tulevat Lappeenrantaan.

Toisaalta kosketuspinta yliopiston ja maakunnan välillä on siksikin vähäinen, ettei LTY ole monitieteellinen yliopisto. Tilanne olisi Lukan mielestä toinen, jos se tuottaisi diplomi-insinöörien ja kauppatieteiden maistereiden lisäksi opettajia, lääkäreitä ja muita eri alojen osaajia.

– Silloin kaikki maakunnan avainpaikat olisivat ajastaan yliopiston alumneilla miehitettyjä, jolloin luonnollinen yhteys alueen ja yliopiston välillä olisi varmasti aivan toinen kuin nyt.

Lappeenrannan kaupungin kulttuurisihteeri Jorma Kallio toivoi puheenvuorossaan, että identiteetistä jahkaamisen sijasta maakunnassa keskityttäisiin pohtimaan, miksi Etelä-Karjala taantuu.

– Identiteettimme on vahva, mutta jostain kumman syystä se ei ole synnyttänyt yhdensuuntaista, voimakkaasti samaan päämäärään pyrkivää toimintaa. Me emme suinkaan ponnista vahvalta identiteetiltämme maakuntamme kehittämiseksi samaan suuntaan, vaan jäämme keskenämme kuhnailemaan ja kinastelemaan jonninjoutavuuksista hukkaamalla samalla mahdollisuutemme.

TIINA MANSIKKA

Kuvateksti

Kaupunkineuvos Tauno Moilanen näkee Etelä-Karjalan tulevaisuudessa Pietarin esikaupunkialueena.

Kirjoittaja:
Tiina Mansikka