Kansainvälinen työ kutsuu opiskelijaa yhä useammin

LTY:n Duuniday-rekrytointitapahtumassa työpaikkoja oli tarjolla aina Kiinaa ja Yhdysvaltoja myöten. Opiskelijoiden mielestä tilaisuus oli enemmänkin yritysten markkinointitapahtuma.

HELI KARTTUNEN

LAPPEENRANTA. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa oli tiistaina töitä tarjolla. Jokavuotinen Duuniday-tapahtuma oli kerännyt yliopistoon ennätysmäärän, 46, yritystä ja yhdistystä tekniikan ja talouden eri aloilta.

Kansainvälisyys ja kielitaito nousevat työmarkkinoilla yhä keskeisempään rooliin, sillä yhä useampi työpaikka sijaitsee ulkomailla. Duunidayssä työtä oli tarjolla aina Kiinassa asti.

Suurin osa työnantajayrityksistä oli Etelä-Karjalan alueelta, mutta mukaan mahtui muutama yritys aina länsirannikolta ja Pohjois-Savosta saakka. Yritykset etsivät pääasiassa kesätyöntekijöitä, mutta monella firmalla oli ajatuksena tarjota myöhemmin myös vakituista työtä.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston kasvatti Aki Teronen rekrytoi entisessä opinahjossaan Kone Oy:lle uusia kesätyöntekijöitä. Esittelypisteessä on päivän aikana käynyt noin sata kiinnostunutta.

Teronen aloitti työnsä Kone Oy:ssä Brysselissä kansainvälisen harjoitteluohjelman kautta. Nyttemmin työpaikka sijaitsee Espoossa.

– Aikoinaan rekrytointitilaisuus herätti mielenkiintoni nykyistä työnantajaani kohtaan. Tilaisuudessa pääsin kyselemään asioista yksityiskohtaisemmin.

Teronen neuvoo, että kannattaa hakea työtä, johon on realistiset mahdollisuudet. Kansainvälisen työn määrä on kasvussa.

Työtä löytyy niin kansainvälisen markkinoinnin kuin tekniikankin alalta. Kaikkiaan firma aikoo työllistää noin sata kesätyöntekijää, joista osalle saattaa olla vakiopaikkakin tarjolla.

– Tällä hetkellä Kiinassa on paljon kone- ja sähkötekniikan työpaikkoja.

Kielitaito on tänä päivänä työnsaannin edellytys. Sähkö- ja konetekniikan kokoonpano ja suunnittelufirmaa esitellyt Panu Kurronen kertoi, että yleisesti alan työpaikat sijaitsevat 95 prosenttisesti muualla kuin Suomessa. The Switchin toimipaikat sijaitsevat Suomen lisäksi Yhdysvalloissa ja Kiinassa.

– LTY:stä on rekrytoitu pelkästään vuoden sisällä toistakymmentä pääasiassa tekniikan alalta. Kiinaan on perusteilla nyt uusi toimipaikka, jossa työskentelee jo vajaat kymmenen henkeä.

Tekniikan opiskelijoille oli runsaasti työpaikkoja tarjolla. Vuosien saatossa on kauppatieteidenkin työpaikkojen määrä kasvanut.

Kauppatieteiden opiskelijat Kaisa Kaivola ja Hanna Kokkonen kävivät läpi muutamia yrityksiä.

He pitivät tilaisuutta lähinnä yritysten omana markkinatilaisuutena, sillä esittelypisteissä lähinnä neuvottiin hakijoita täyttämään internetin hakukaavake.

– Kauppatieteiden opiskelijoille oli tarjolla pääasiassa kesätyöpaikkoja, Kaivola kertoi.

Toistaiseksi Kokkosella rekrytointitapahtuman aikaisempien neljän vuoden saldo on ollut yksi työhaastattelu. Kesätyöpaikkansa hän on tähän mennessä saanut muiden kanavien kautta.

– Rekrytoijien joukossa on ollut aika paljon tuttuja kasvoja. Mutta saako työtä, on eri asia.

l l l

Duuniday järjestettiin 13. kerran, ja toista kertaa yhteistyössä Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun kesken. Tapahtumassa kävi 2 000-3 000 LTY:n ja EKAMK:n opiskelijaa.

Kirjoittaja:
Heli Karttunen