EeKoo menestyi Työpaikkakilpailussa

JYRKI NUOTTIMÄKI ETELÄ-KARJALAN Osuuskauppa menestyi jälleen Suomen parhaat

JYRKI NUOTTIMÄKI

ETELÄ-KARJALAN Osuuskauppa menestyi jälleen Suomen parhaat työpaikat -tutkimuksessa. EeKoo oli omassa, yli 500 työntekijän organisaatioiden sarjassa toinen.

Menestystä on tullut aikaisemminkin. Viime vuonna EeKoo voitti suurten organisaatioiden sarjan ja oli vuonna 2005 sarjan kolmantena.

Toimitusjohtaja Ahti Manninen antaa menestyksestä kunnian henkilöstölle, joka tekee määrätietoisesti laadukasta työtä.

– EeKoossa on hyvä ilmapiiri, ja se on myös yhteinen tahtotilamme. Taustalta löytyvät yrityksen arvot, jatkuva koulutus, laatumittarit ja kannustepalkkaus, joista hyötyvät kaikki, Manninen sanoo.

– Vaikka kilpailussa menestyminen ei ole itseisarvo, me eekoolaiset olemme menestyksestä aidosti ylpeitä, ja uskomme sen myös kasvattavan asiakasomistajuuden arvoa.

Tutkimuksessa parhaiksi työpaikoiksi sijoittuvien yritysten tulee täyttää monia laatukriteerejä. Suuri painoarvo on sillä, että yritys on sen omien työntekijöiden mielestä hyvä työpaikka, jonka eteen on tehty pitkäjänteistä kehittämistyötä.

Tutkimuksen tekee vuosittain Great Place to Work Institute Finland. Tutkimus perustuu 25 vuoden tutkimustyöhön, ja se toteutetaan vuosittain 30 maassa eri puolilla maailmaa.

Kirjoittaja:
Jyrki Nuottimäki