Kuukausi: helmikuu 2008
-
Lappeenranta haluaa olla hyvä paikka maahanmuuttajille
Kaupunkiin on perusteilla moni-kulttuurinen keskus.
-
Imatra kilisti keskustalleen
Uusi Imatrankoski sai vuoden kaupunkikeskustan palkinnon. Palkitsijat kiittivät palvelua, vaikka tutkimusmatka osui kauppojen ruuhkaisimpaan aikaan.
-
Galleria-kortteli rakentui päätösten mukaisesti
Lappeenrannan kaupunginhallitus sai selvitykset ja oli niihin tyytyväinen.
-
Ison-Kristiinan laajennus nousee neljään kerrokseen
Kauppakeskusta pyritään elävöittämään elokuvateatterilla, ruokakaupalla ja ravintoloilla. Rakentaminen voi alkaa jo syksyllä.
-
Vedenlaatu parani oitis – ja myös elämänlaatu
HEIKKI SAIRANEN LAPPEENRANTA. Nuijamaan Konnun vesihuolto-osakkaat ovat tyyt
-
Maaseutukylät alkavat herätä jätevesihuollon velvoitteisiin
Kiinnostus vesiosuuskuntia kohtaan kasvaa koko ajan. Investointihankkeet voivat saada tukea nyt myös TE-keskukselta.
-
Tämän päivän Europaeus
Tieteellisen koulutuksen puute ja vilkas mielikuvitus yhdistävät Pertti Jurvasta ja D.E.D. Europaeusta. Kotiseutuneuvoksella on yhä…
-
Tonttikaupan ulkomaalaisongelma kuriin vuokralla ja kovilla sakoilla
Etelä-Karjalan kunnat eivät tarvitse venäläispykäliä asemakaavatonttien luovutukseen. Lakimiehen mielestä tasavertaiset sopimussakot ja vuokraus ovat tehokkaita…
-
Taas uusi ennätys jaettavassa apurahamäärässä
Apurahojen kasvu perustuu pääomien sijoittamisesta saatujen tuottojen kasvuun ja keskusrahastolta saatuun suoraan tukeen.
-
Itä-Savon sairaanhoitopiiri sai kuntalaiset liikkeelle Parikkalassa
Adressilistoissa on jo satoja nimiä. Savonlinnaa puoltaa lyhyempi matka. Kunnanjohtaja lupaa lisää tietoa sairaanhoitopiiri-ratkaisusta.