MIRVA TUUSA
Korutaiteilija Tarja Tuupaselle on jo hyvin selvää, mitä hän seuraavan vuoden ajan tekee. Kun määräaikainen työ taideteollisuuden yksikön tuntiopettajana Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulussa keväällä päättyy, aikoo Tuupanen keskittyä vain korutöihin. Sen mahdollistaa Suomen Kulttuurirahaston hänelle myöntämä 18 000 euron apuraha.
– Ja kalenterissa on näyttelyitä, joihin pitää tehdä töitä. Eli minulle on hyvin selvää, mitä teen, kertoo Tuupanen työhuoneessaan Lappeenrannan Täky-Galleriassa.
MONI TULEVA näyttelytyö jököttää vielä keskiviikkona valkeana kivimötikkänä Tuupasen työhuoneen puisella pöydällä. Yksi on vasta sahattu kivisahalla lähelle tulevaa muotoaan, valkoisen kaholooni-kiven pintaan on lyijykynällä luonnosteltu tarkemmat ääriviivat. Toinen on jo saanut vähän kolmiulotteistakin pintaa, kolmas on vasta pahvinpalalle tehty luonnos.
– Näiden teema on blanko tai tyhjyys, selkeys ja valkeus. Kivessä näkyvät melkein kaikki valkean sävyt, selittää Tuupanen ja tarttuu pyöreään palaseen.
Halkaisijaltaan noin kymmenen sentin kokoisesta pyöreästä kiekosta tulee rintakoru. Vielä se ei ihan näytä siltä. Kiven toisen puolen Tuupanen on jo hionut kauniin kiiltäväksi, mutta toinen puoli kaipaa vielä vähän työstöä. Sieltä pitäisi kovertaa pois kiveä, jottei koru painaisi niin paljon.
Tuupanen siirtyy rintakorun aihion kanssa huoneen toiselle seinustalle, kivikoneen ääreen.
– Tästä on glamour kaukana, kun rapa lentää naamalle, naurahtaa Tuupanen ja istahtaa saksalaismallisen koneen ääreen.
Hän napsauttaa työvalon päälle, asentaa vesikanisterin ja talouspaperin palasen poran ylle ja käynnistää koneen. Kumea, matala ääni täyttää pienen työhuoneen. Kun kivi koskettaa timanttikaiverrusterää, yltyy ääni melkein yhtä kovaksi kuin tietyömaalla. Turhaan ei seinälle ripustetussa kyltissä muistuteta kuulosuojainten tärkeydestä.
– Kun korun toinen puoli on koverrettu sopivan muotoiseksi ja koru on tarpeeksi keveä, teen siihen hopeasta kiinnitysmekanismin. Tämä vaatii vielä noin muutaman päivän työtä, Tuupanen sanoo lopetettuaan.
Kivi on materiaalina korutaiteilijalle hidas ja hankala. Tuupasen mukaan kivi on myös kiehtova ja palkitseva, kunhan sen työstämisen oppii.
– Kivessä on rajat, joita voi yrittää venyttää. Kun hahmottaa, mitä kaikkea siitä voi saada, se ei olekaan enää kömpelö ja painava kivi, vaan jotain muuta.
Tuupanen itse löysi kiven, kun hän vuonna 1999 teki artenomin lopputyötään Etelä-Karjalan ammattiopistoon. Välillä hän on tehnyt loikkia myös muihin materiaaleihin, mutta palannut aina kiveen.
– Korutaiteessa materiaali voi olla melkein mitä tahansa. Tärkeintä on, mitä sillä tekee ja mitä sillä haluaa sanoa. Minun materiaalini on kivi, sanoo Tuupanen.
Juuri kaholooni-kiveen hän on mieltynyt sen valkeuden ja kovuuden takia.
Usein on totuttu, että kivet ovat koruissa pieniä ja arvokkaita koristeita. Mutta Tuupasen koruissa kivi on pääosassa, isona ja valkeana. Kivikoruja tässä mittakaavassa on Tuupasen mukaan Suomessa aika vähän.
– Tottakai koru vaatii käyttäjältä vähän enemmän, jos se on painavampi tai suurempi, kuten nykykoru voi olla. Mutta entäs sitten, jos sen käyttöä pitää ajatella? Jos se ei ole mikä tahansa?
Maailmalla korutaide on Tuupasen mukaan tunnetumpaa kuin Suomessa. Korutaiteilija tekee kansainvälistä työtä. Tulevan vuoden aikana Tuupasen töitä nähdään niin Lappeenrannassa, Alankomaissa, Yhdysvalloissa kuin Saksassakin.
Sitä ennen pöydällä odottavat valkoiset kivimöhkäleet pitää vielä muovata valmiiksi koruiksi.
Ja kun ne ovat valmiita, odottaa Tuupasen työhuoneen seinällä monta lyijykynällä luonnosteltua uutta ideaa.
Tarja Tuupanen
Syntynyt Lieksassa 1973.
Työskennellyt korutaiteilijana valmistumisvuodestaan 1999 asti. Päätti ensin, että ryhtyy käsityöläiseksi, valitsi lopullisesti korutaiteen tehdessään lopputyötään.
Toimii myös Korutaideyhdistys ry:n puheenjohtajana.