Salin täydeltä itsevarmuutta

Punainen viiva yllätti positiivisesti Lappeenrannan lyseon lukiolaiset Eveliina Tuosan ja Emma Longan. Siinä on tyttöjen mukaan tarttumapintaa kaikille. Jutta Luostarisen ja Jussi Pekkalan mielestä näytelmä valoi rohkeutta yksilöön.

ANNA ONALI

– Ensin ajattelin, että olen väärässä salissa, Eveliina Tuosa naurahtaa.

Hän kävi viime perjantaina katsomassa Punaisen viivan ystävänsä Emma Longan kanssa. Näytelmän alku hämmensi tyttöjä: näyttelijät kun pomppivat näyttämälle takaovista.

Hämmennyksestä huolimatta – tai ehkä juuri siksi- tytöt tykkäsivät Punaisesta viivasta.

– Se oli ehdottomasti positiivinen yllätys.

Tuosa ja Lonka pitävät näytelmän vahvuutena sitä, että siitä löytyi tarttumapintaa kaikenikäisille.

– Mummolle näytelmä voisi aueta eri tavalla kuin itselle. Mutta siitä löytyy jokaiselle joitain.

Tuosa kertoo käyneensä teatterissa elämänsä aikana alle viisi kertaa. Lonka laskee nähneensä 10-15 näytelmää.

TYTTÖJEN ON hankala selittää harvoja vierailuita teatterissa: sinne ei vain ole tullut mentyä. Varsinkin, kun vapaa-ajalle on löytynyt mielekästä tekemistä: kummallakin on oma hevonen ja illat kuluvat tallilla.

Mutta ei aktiivista ratsastusharrastusta voi pitää syntipukkina vähäisiin teatterikäynteihin.

– Kyllä aikaa saisi järjestettyä, jos vain haluaisi.

Punaisesta viivasta Tuosa ja Lonka tykkäsivät ja uskovat, että tulevaisuudessa teatteriin tulee lähdettyä helpommin.

Mieleenpainuva kohtaus oli esimerkiksi se, jossa laulettiin kuorossa Kirkaa. Henkilöistä vetovoimaisimpia olivat lettipäinen tosiuskovainen ja tupakkaa sytyttävä karhu.

Ympäristöasiaa oli kummankin mielestä sopivasti. Vihreitä arvoja ei rummutettu niin palavasti, että se olisi tuntunut päälleliimatulta valistamiselta.

SAMAA MIELTÄ olivat Jutta Luostarinen ja Jussi Pekkala. Juoni toki seurailee Ilmari Kiannon vasemmistolaisia näkemyksiä ja Pentti Linkolan ajatuksia, mutta ei takerru niihin liikaa.

Pekkalan ja Luostarisen mielestä näytelmä valoi rohkeutta yksilöön: sitä, että tärkeintä on usko itseen. Aate ja yhteinen hyvä ajatus tulevat vasta sen jälkeen.

Ekologisella näkökulmalla on paikkansa juuri nyt. Vihreät näkemykset ovat tätä päivää, johon punaisen sanan saattaminen sopii väkinäisesti.

– Aiemmin kapitalistin pahin vihollinen oli kommunisti, nyt vihreä, Jussi Pekkala tuumaa.

Luostarisen ja Pekkalan mielestä yksi mieleenpainuvimmista kohtauksista oli taksipomon raivokohtaus. Suomalaisuus paistoi työnjohtajasta kauas, kun hän pudotteli ensin varovasti huonoja uutisia, jotka yltyivät lopulta raivokohtaukseksi.

Ennen Punaista viivaa Luostarinen ja Pekkala kävivät teatterissa viimeksi viime keväänä. Opiskeluaikana tauko oli vielä pitempi: silloin he eivät käyneet teatterissa kertaakaan.

Teatteriin tulee mentyä kokeilunhalusta ja heittäytymisestä, mikä korostuu ulkomailla.

– Kävimme katsomassa Stuttgartissa kolme ja puolituntisen barokkioopperan, Luostarinen kertoo.

PUNAINEN VIIVA alleviivaa yhteisöllisyyden tärkeyttä. Ohjaaja Juha Luukkosen mukaan aitoa yhteisöllisyyttä löytyy nykypäivänä vain urheilutapahtumista ja karaokeilloista.

Jussi Pekkala vahvistaa, että yhteisöllisyys on harvinainen tunne. Sen voi kokea joskus jääkiekkopelissä – tai taannoisella Lemonatorin keikalla.

– Keikalla oli vain parikymmentä ihmistä. Ehkä yhteisöllisyys syntyi siitä, että juuri me olimme siellä silloin, Pekkala kertaa.

Ari Nakari

Seppo Rautiovaara

Kuvatekstit

Kaisa (Anna Lipponen) on Punaisen viivan tosiuskovainen, Emma Longan ja Eveliina Tuosan suosikki.

Eveliina Tuosa ihmettelee nihkeää suhtautumista teatteriin.

Emma Lonka piti näytelmän hahmoja todentuntuisina.

Jutta Luostarisen ja Jussi Pekkalan mielestä oli hyvä, että näytelmään oli saatu mukaan paikallinen näkökulma: karhu tarinoi rekkajonoista.

Kirjoittaja:
Anna Onali