SARI PULLINEN
Kuvataiteilija Eeva Vesterinen on maalannut öljyväreillä viola da gamban harmonisia muotoja. Musiikkivaikutteet tihkuvat tauluihin musiikkiopistolla sijaitsevan työhuoneen seinän läpi.
Kauempaakin hän on hakenut uusia ajatuksia uransa alusta, 1960-luvulta lähtien. Viimeksi repussa kulki kuvallisia matkapäiväkirjoja Pariisista. Useaan otteeseen hän on asunut joitakin viikkoja tai kuukausia muun muassa Italiassa ja Norjassa. Taiteilijoille tarkoitetuissa residensseissä on kohtuulliset vuokrat ja mahdollisuus tutustua vanhoihin kulttuureihin.
Firenzen Grassinan kylään Suomen taiteilijaseuran ateljeesäätiön residenssiin Vesterinen menee jo kuin kotiin. Ateljee on vanhassa luostarissa, jonka pihalla naapurin kanat takavuosina vaelsivat.
– Tuli maalattua yksi kanakin. Tuttavat kysyivät, mikset mennyt Lemille kanoja maalaamaan, pitikö niitä noin kaukaa etsiä, Eeva Vesterinen nauraa.
Entisen heinäladon usean metrin korkeuteen rakennetuista ikkunoista kaatuu valo jyrkästi ylhäältä alas. Ikkunat rakennettiin alkujaan kyyhkysiä varten. Korkealla sijaitsee talokin. Kaupasta ateljeelle on 1 350 askelta ylämäkeä.
– Voin olla onnellinen siitä, että olen saanut olla Rooman Villa Lantessakin. Siinä on koko Rooma edessä.
Sekä Grassinan talo että Villa Lante ovat vanhoja luostareita, Norjan Bergenissä ateljee on tehty vanhaan sardiinitehtaaseen ja Tanskan Viborgin lähelle ateljee on rakennettu 1700-luvulta peräisin olevan kartanon entiseen kappeliin.
Eeva Vesterinen matkustaa residensseihin aina työtä tekemään, mutta myös kokemaan vanhaa kulttuuria.
– Hieman kiihkeätä se elämä on ulkomailla oleskellessa. Jos elämä on matka, antoisa työmatka on yksi pieni elämä. Mutta tiedän, etteivät kaikki pysty tekemään niissä töitä. Paljon käytetään sitten valokuvaa.
Vesteriselle – entiselle kylän parhaalle lypsäjälle, kuten hän itseään luonnehtii – on luontaista herätä lypsyaikaan ja lähteä heti liikkeelle.
– Toiset rupeavat vasta itseään kampaamaan, kun me mieheni kanssa olemme jo museoita kiertelemässä, Vesterinen naurahtaa.
Eräänlainen sokkikin vanhojen kulttuurien kohtaaminen voi olla. Etruskitaiteen äärellä Vesterinen tunsi äkillistä lohduttomuutta.
– Miten moderneja heidän työnsä ovatkaan, se on ihan uskomatonta! Sitä ihmettelee, mitä muka itse pystyy enää tekemään, mutta ei siinä muuta lohtua ole kuin koittaa puhaltaa uutta henkeä vaan omaan taiteeseensa.
– Kun on elämä antanut sen tehtävän, ei muu auta kuin tehdä vaan, Vesterinen hymähtää.
Eeva Vesterisen Matkapäiväkirja-näyttely maakuntakirjastossa 29. maaliskuuta saakka.
MIKA STRANDÉN
Kuvatekstit
Lappeenrannan musiikkiopistolla sijaitsevaan työhuoneeseen lankeaa pohjoinen valo. Se on Eeva Vesterisen mielestä paras mahdollinen.
Eeva Vesterinen palaa aina mielellään työskentelemään Italiaan ja Ranskaan. Kuvassa on sypressipuinen taiteilijaresidenssi Grassinassa, entinen heinälato.