Kirjamoinniemen tonteista joka toinen on yhä vapaana

Kolmannes varaajista kyllästyi vuosia jatkuneeseen odotteluun. Ensimmäiset tonttikaupat tehdään torstaina.

ANNE KOKKONEN

TAIPALSAARI. Melkein puolet Kirjamoinniemen tonteista jää tällä erää myymättä. 29:stä tontin varanneesta 15 on ilmoittanut olevansa valmis kauppoihin.

– Neljän varaajan tilanne on epäselvempi. He ovat edelleen kiinnostuneita, mutta asettavat kaupanteolle tiettyjä ehtoja, Taipalsaaren hallintojohtaja Mikko Hietamies kertoo.

Kunnan viime viikolla tekemässä selvityksessä kymmenen varauksen todettiin rauenneen. Valitusprosessista aiheutunut kahden vuoden odottelu aiheutti monenlaisia hankaluuksia, ja osa varaajista joutui miettimään suunnitelmansa uudelleen.

Kirjamoinniemeen on kaavoitettu 32 tonttia, joista kolme jäi alunperinkin vaille varausta. Kunta ei kiirehdi jäljellä olevien tonttien myyntiä, vaan ne tuodaan markkinoille aikaisintaan syksyllä.

Kirjamoinniemen rakentaminen alkaa joka tapauksessa keväällä, sillä kahdeksan ostajan kanssa on jo sovittu kauppakirjojen allekirjoitusajankohdasta. Ensimmäiset tonttikaupat tehdään torstaina.

HIETAMIES myöntää kunnalle koituneen taloudellisia tappioita tonttien jakoa koskeneen valitusprosessin vuoksi. Menetyksen määrää on vaikea arvioida, sillä kysymys on epäsuorista ja kertautuvista tuloista.

– Jos yli 30 rakentamiskuntoista tonttia lepäilee pari vuotta ilman mitään toimintaa, se on aika iso asia kunnalle. Kunnallistekniikkaan sijoitetut rahat ovat maassa kiinni, mutta vastinetta ei tule, Hietamies huomauttaa.

Iso osa tontteja varanneista asuu ennestään Taipalsaarella, mutta talojen valmistuttua heidän nykyisiin asuntoihinsa olisi muuttanut uusia veronmaksajia. Seudun yritykset puolestaan olisivat saaneet töitä, ja osa palkkatulosta olisi palautunut verotuloina kunnalle.

Yhden hyvän asian Hietamies tapahtuneesta löytää. Kirjamoinniemen rakentamisen viivästyminen antoi kunnalle vähän lisää pelivaraa päivähoidon ja kouluasioiden järjestämiseen.

Kirjoittaja:
Anne Kokkonen