Pasi Riihelä katsoo kohti huippua

Namika aloittaa koripallon mestaruusjahdin tänään kotisalissaan. Huippuvireinen Riihelä kihisee peli-intoa.

ANSSI SILVENNOINEN

LAPPEENRANTA. Lappeenrannan NMKY:n Pasi Riihelä aloitti keskittymisen korisliigan pudotuspeleihin perusteellisella käsien pesulla. Koripalloilijan työvälineet olivat mustuneet taloprojektin hektisellä loppusuoralla, joka pitää Riihelän kiireisenä kukonlaulusta alkaen.

Namika aloitti valmistautumisen puolivälieräsarjaan Tampereen Pyrintöä vastaan videopalaverilla torstaina aamukymmeneltä. Illalla oli vuorossa lajiharjoitukset.

Riihelälle puskee koriskauden lisäksi päälle myös talon luovutuksen deadline, joten isännän organisointitaitoja koetellaan kellon ympäri. Työmaa kulki Riihelän mukana tiistainakin lumimyrskyn lävitse Helsinkiin koripalloliiton järjestämään pudotuspelien infotilaisuuteen.

– Olin puhelimessa käytännössä koko matkan sinne ja takaisin. Vaimo vaati ottamaan handsfreen reissulle mukaan, Riihelä naurahtaa.

Riihelän suoritukset yltyivät esimerkillisiksi myös kentän puolella oivaan aikaan. Runkosarjan kuuden viimeisen ottelun pistekeskiarvoksi tuli 24.

Aiemmissa 16 runkosarjaottelussa Riihelä rikkoi 20 pisteen rajan vain kerran.

– Mikäs sen parempi hetki olla kunnossa kuin näin pudotuspelien alla, Riihelä nauraa.

Mistä ihmeestä vire löytyi?

– Monista pienistä asioista. Esimerkiksi viime kevään akillesleikkaus oli aika iso ja ponnistusvoima on tullut entiselleen vasta kauden mittaan.

– En ole ottanut pakotettuja heittoja, vaan minulle on pelattu hyviä paikkoja.

Namika muuttui pelottavaksi pudotuspelivastustajaksi viimeistään päättäessään runkosarjan kuuteen perättäiseen voittoon, joukossa päävastustajien Torpan Poikien, Espoon Hongan ja Kouvolan Kouvojen päänahat.

Namika pelasi vain puolet runkosarjan otteluista, mutta leppoisa tahti tiivistyi loppua kohden.

– Kolme viimeistä ottelua oli kuin pre-playoff -kausi. Pelaajista kyllä huomasi, että paikat alkoivat puutumaan.

Riihelän mukaan karstat on poltettu pois koneesta.

– Olemme valmiit pelaamaan sen kolme tai vaikka viisi ottelua lyhyessä ajassa.

Harva ottelutahti on antanut Namikalle tilaisuuden harjoitella pelikuvioita perusteellisesti – kerrankin.

– Olemme tehneet joukkue- ja apupuolustuksen kanssa paljon töitä kauden mittaan, ja ne ovatkin parantuneet.

– Tyytyväinen ei silti pidä olla. Nyt fyysisyys lisääntyy ja paineensietokykyä koetellaan.

Namika voitti puolivälierävastustajansa Pyrinnön viime viikolla rujosti 36 pisteellä. Kauden aiemmissa kohtaamisissa Pyrintö pisti paremmin hanttiin. Tampereella Namika hävisi 17 pisteellä ja cupin kotiottelussa voitto heltisi pisteen erolla.

Riihelän mukaan Kauhajoen Karhuun loppukaudeksi livennyt Eric Washington oli Pyrinnölle iso menetys, vaikka päävalmentaja Jarmo Laitinen ei sitä myönnäkään.

– Washingtonin lähdön vuoksi heidän heittovoima on vähentynyt, mikä auttaa Damon Williamsin pysäyttämisessä sisäpelissä. Damon on todella hyvä yksi vastaan yksi -tilanteissa, joten hänen hyydyttämiseen tarvitaan apuja muilta pelaajilta.

Riihelä kertoo Namikan kaatavan Pyrinnön ja voittavan Suomen mestaruuden tasaisuutensa ansiosta.

– Tähtipelaaja voi ratkaista yksittäisen ottelun, mutta pitkässä sarjassa parempi joukkue voittaa.

– Aiempina mestaruusvuosina meillä oli paljon ratkaisupelaajia, jotka pystyivät tekemään koreja eri paikoista. Näin on nytkin.

Voittamaton ei Namikakaan ole. Siitä kertoi tovin masennus, joka iski Eurocup-pelien jälkeen.

– Mietimme, että mihin tässä pitäisi seuraavaksi mennä. Silloin olimme joukkueena aika paljon yhdessä. Samalla tuli pohdittua, että miten kova joukkue meillä oikeasti onkaan. Onnistumisia alkoi taas tulla.

Seura päätti olla rikkomatta yhteisten kokemusten sitomaa joukkuetta loppukaudella. Yksi ulkomaalaispaikka jäi käyttämättä.

– Joukkue on henkisesti paljon viimevuotista vankempi. Ei tällaista henkeä ole ennen ollut.

Korisliigan tämän kevään pudotuspelejä pohtiessaan Riihelä äityy oraakkelimaiseen arvoituksellisuuteen.

– Yllätyksiä on tulossa.

Korisliigan 1. puolivälieräottelu LrNMKY-Pyrintö tänään Lappeenrannan urheilutalolla kello 18.30.

Kirjoittaja:
Anssi Silvennoinen