Handelsbankenin talo painunut Lappeenrannan Valtakadulla

Kaupunki on joutunut keskeyttämään Valtakadun katutyöt, kunnes talon perustukset saadaan kuntoon. Vajoamisen syy ei ole selvillä, mutta alueella on ollut 1920-1930-luvuilla kaatopaikka.

HEIKKI SOPANEN

LAPPEENRANTA. Handelsbankenin talo Lappeenrannan Valtakadun ja Raatimiehenkadun kulmauksessa on vajonnut. Talon rakensi rakennusliike Oka, ja se valmistui 2001.

Talon omistaa Kuntien Eläkevakuutus, joka on ottanut vajoamisen vuoksi yhteyttä sekä Okaan että Lappeenrannan kaupunkiin. Kuntien Eläkevakuutuksen kiinteistöpäällikön Antero Hytösen mukaan vajoama on muutamia senttejä, mutta kuitenkin sen verran suuri, että jotain täytyy tehdä.

– Haluamme talon kuntoon, ja Oka on luvannut kertoa viikon sisällä, millaisiin korjaustoimiin se aikoo ryhtyä, kiinteistöpäällikkö Hytönen kertoo.

Hytösen mukaan rakennuksen painuminen Valtakadun puolella havaittiin jo 2004, ja sitä tarkkailtiin seuraavat pari vuotta. Kaupunkiin Kuntien Eläkevakuutus otti yhteyttä, kun kaupunki aloitti kyseisessä risteyksessä katutyöt.

Kuntien Eläkevakuutus ilmoitti rakennuksen painumisesta katutyön tekijöille ja pyysi kaupunkia välttämään kaivamista talon sokkelin vierestä sekä täyttämistä ja tärytystä siihen saakka, kun Oka saa korjattua perustukset.

– Kaivaminen ja tärytys voisivat olla haitallisia talon perustuksille, Hytönen perustelee.

Pyyntö johti käytännössä siihen, että kaupunki on keskeyttänyt katutyöt Valtakadun ja Raatimiehenkadun risteyksessä.

Kaupungin rakennuspäällikkö Erkki Pesonen sanoo, että työt jatkuvat sitten, kun talon painumisongelma on saatu ratkaistua.

SYYTÄ rakennuksen painumiseen ei tiedetä. Kerrostalo rakennettiin entiselle huoltamotontille. Ennen rakentamista tontilta poistettiin melkoinen määrä pilaantunutta maata ja korvattiin puhtaalla maalla.

– Tontilla on menneinä vuosikymmeninä tehty muitakin massanvaihtoja, ja varmaan painumisen syy juontaa sieltä. Perustuksien alla on ollut silmiltä näkymättömissä peh-meää maata, kiinteistöpäällikkö Hytönen arvelee.

Hytönen kuuli eilen ensimmäistä kertaa, että alueella oli 1920-1930-luvuilla kaatopaikka. Kaatopaikasta hänelle kertoi talon isännöitsijä.

Kaupungin ympäristötarkastaja Sara Piutunen kertoo, että kaatopaikkaa yritettiin paikallistaa vuonna 2000, kun tonttia putsattiin huoltamon jäljiltä. Tontilta löytyi paikoitellen jätettä jopa kahdeksan metrin syvyydestä. Osa jätteistä oli paksun hiekkakerroksen alla. Kaatopaikan tarkka sijainti jäi kuitenkin ympäristövirastolle salaisuudeksi.

– Emme löytäneet kaatopaikkaa emmekä edes faktaa sen olemassaolosta, Piutunen sanoo.

OKAN aluejohtaja Kari Metsäkallio ei allekirjoita Hytösen teesejä. Metsäkallio sanoo, että talon vajoama on enintään 10-15 millimetriä. Hänen mielestään talo ei ole vajonnut yhtään kaupungin katutöiden vuoksi. Määräykset sallivat Metsäkallion mukaan maksimissaan neljän sentin vajoamisen.

Metsäkallion mielestä ongelman korjaaminen ei välttämättä ole Okan vastuulla.

– Virallisia osapuolia on kolme eli Oka, kaupunki ja talon omistaja. Me selvitämme asian omalta osaltamme. Ongelma ei ole suuri, ja tietenkin se pitää hoitaa kuntoon. Kuka meistä kolmesta sen tekee, selviää myöhemmin.

Kaupungin rakennustarkastajan Mika Sairasen mielestä kaupungin rooli on seurata sivusta niin kauan kuin vajoaminen ei aiheuta vaaraa kenellekään.

– Emme puutu asiaan ainakaan ennen virallista yhteydenottoa.

Kuntien Eläkevakuutuksen Hytönen uskoo, että he pääsevät asiassa Okan kanssa sopimukseen ja talo saadaan korjattua.

– Pannaan kolhu kuntoon ja sillä selvä.

Oka käy kesäkuussa purkamaan Kuntien Eläkevakuutuksen taloa vastapäätä olevaa Tapiolan omistamaa kiinteistöä rakentaakseen tilalle uuden ja ehomman. Metsäkallio sanoo, että Tapiolan tontin maaperä tutkitaan perusteellisesti.

MARLEENA LIIKKANEN

Kuvateksti

Katutyöt keskeytyivät Valtakadun ja Raatimiehenkadun risteyksessä Lappeenrannassa uudehkon kerrostalon vajoamispelon vuoksi.

Kirjoittaja:
Heikki Sopanen