Categories
Artikkelit

Ruokolahden kellotapuli kuorrutetaan hautatervalla

Ruokolahden arvokkaan kellotapulin paanut saavat suojakseen uuden tervakuorrutuksen. Vain hautaterva on kyllin hyvää paanukatolle. Tervaajan kiusana ovat tuoksu ja pulut.

TENHO TIILIKAINEN

RUOKOLAHTI. Kirkonmäen vanhan kellotapulin tervaus on viimeisiä pensselinvetoja vaille valmis. Vanhan hautausmaan keskellä oleva arvorakennus saa suojakseen aitoa kainuulaista hautatervaa.

Vuonna 1752 rakennettua kellotapulia kunnostettiin viimeksi pari vuotta sitten. Kellotapulin ulkovuoraus sai tuolloin peitteekseen satoja uusia paanuja. Paanut tervattiin tuolloin kertaalleen ja nyt on vuorossa syventävän ja tummentavan käsittelyn aika. Tervauksen tekee Maalausliike E. Heiskanen Oy Imatralta.

Maalarimestari Markku Heiskasen mukaan viime päivien kelit ovat olleet suhteellisen otolliset tervaukselle. Poutaa ja riittävän lämmintä on riittänyt.

– Liian lämmintä ei saa kuitenkaan olla. Auringon paahteessa tervan liuottimet kaasuuntuvat liian nopeasti. Myös tervan laadun pitää olla sopivaa. Tällaisiin kohteisiin ei käy mikä tahansa terva, Heiskanen sanoo.

Kellotapuliin tuleva terva lämmitetään noin 60-70 asteeseen pikipadassa ja sivellään paanujen pinnalle käsityönä sudeilla ja harjoilla.

Tervaajana toiminut Tuomo Melto on saanut haistella tervan tuoksua omasta mielestään ja varsinkin puolisonsa mielestä aivan riittävästi.

– Ohikulkijat sanovat, että voi kun tuoksuu hyvälle, vaimo on vähän toista mieltä, Melto naurahtaa.

RUOKOLAHDEN seurakunta on itse hankkinut käytettävän tervan Kuhmon Lentiirasta. Kyse on oikeasta ja aidosta hautatervasta. Tervaa kuluu kellotapulin toiseen käsittelyyn satoja litroja.

– Viime kesänä poltettiin velipojan kanssa sadan kuution hauta, josta tervaa saatiin lähemmäs 5 000 litraa. Puuna käytettiin yksinomaan tarkkaan valikoitua mäntyä, tervamestari Toivo Heikkinen kertoo. Samalla Lentiiran tervalla on suojattu muun muassa Elimäen kirkon katto.

Heikkisen mukaan kunnon tervalle on tänä päivänä kysyntää. Vanhat työmenetelmät ja oikean tervanpolton salat tuntevista tervanpolttajista on sen sijaan jo pulaa.

– Eikä enää löydy samalla tavalla kunnon tervaksiakaan, kun vanhojen metsien osuus vähenee ja tervakset kerätään tarkkaan pois talousmetsistä. Venäjältäkään ei saa enää tervauspuuta, lähinnä isoja palotyviä samalla tavalla kuin aikaisemmin.

MUSEOVIRASTON rakennuskonservaattori Olli Cavén iloitsee siitä, että esimerkiksi seurakunnissa kiinnitetään nykyisin aiempaa enemmän huomiota työtapojen ja materiaalin merkitykseen arvokohteita korjattaessa ja säilytettäessä.

Hänen mukaansa monia arvokkaita paanukattoja ehdittiin pilata 1960-1970 -lukujen huumassa väärien materiaalien ja työtapojen vuoksi.

– Virheiden korjaaminen on sekä kallista että aikaa vievää.

Cavénin mukaan hautatervan paremmuudesta puukatteiden pinnan suojauksessa ei ole juuri erimielisyyttä. Myös Cavén korostaa tervan alkuperän selvittämistä ja varmistamista.

– Kannattaa varmistua siitä, että käytettävä terva on todella aitoa hautatervaa.

Maalarimestari Markku Heiskanen antaa tunnustusta Ruokolahden seurakunnalle kiinteistöjen hoidosta.

– Huoltaminen on aina halvempaa kuin korjaaminen, Heiskanen vinkkaa.

KUVATEKSTI

MIKA STRANDÉN

Ruokolahden kallotapulin paanut ja hirret saavat uuden tervakerroksen.

Kirjoittaja:
Tenho Tiilikainen