Tuosan ranta-asemakaavat vielä kertaalleen nähtäville

Tekninen lautakunta hyväksyi kaavat. Lappeenrannan seurakuntayhtymä ei ole tehnyt vielä päätöksiä leirikeskuksen kohtalosta.

URPO LAANINEN

LAPPEENRANTA. Tuosan leirikeskuksen ja Skanska Kodit Oy:n ranta-asemakaavat nytkähtivät taas askelen eteenpäin. Lappeenrannan tekninen lautakunta hyväksyi ne keskiviikkona. Molemmat ranta-asemakaavat tulevat vielä kertaalleen nähtäville.

Jos mahdolliset muistutukset eivät anna aihetta oleellisiin muutoksiin, Lappeenrannan kaupunginvaltuusto voi tehdä hyväksymispäätökset kesän aikana.

Lappeenrannan seurakuntayhtymässä on käyty paljon keskustelua Tuosan leirikeskuksen säilyttämisestä retki- ja leirikäytössä. Säilyttämistä puoltavan nettiadressin on kirjoittanut 220 ihmistä.

Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksi huhtikuun puolivälissä lomakylän rakentamisen sallivan asemakaavan, mutta päätti vielä selvittää leirikeskuksen käyttöä ja kuntoa.

Seurakuntayhtymän talousjohtaja Irmeli Hakkarainen kertoo, että mitään päätöksiä loma-asuntojen rakentamisesta ei ole tehty, eikä niitä ole ainakaan näillä näkymin luvassakaan. Kaikki on vielä auki.

Ranta-asemakaavan mukaan 2,5 hehtaarin alueelle voidaan rakentaa 17 loma-asuntoa. Rakennusoikeus on 3 500 kerrosneliömetriä. Viime vaiheessa on tarkistettu rakennusten maksimikokoa.

Skanska Kodit Oy:n ranta-asemakaava seurakunnan leirikeskuksen pohjoispuolella meni myös muutoksitta läpi teknisessä lautakunnassa.

Kaava-alue on 12 hehtaaria, ja kerrosala 4 500 kerrosneliömetriä. Alueella ei ole rakennuksia.

Skanska on rakentamassa 30 loma-asuntoa Tuosan saaren länsirannalle, Saimaan Nukkumalahden ja Vehkataipaleentien välille.

Tarkoitus on rakentaa vetovoimainen loma-asuntoalue, joka tukee viereistä golfkenttää. Rakentaminen halutaan aloittaa keväällä 2009.

Kuulemisten jälkeen ranta-asemakaavasta on vähennetty rakennuspaikkoja ja lisätty venevalkama.

ES-ARKISTO/KAI SKYTTÄ

Kuvateksti

Komeat ja karut kalliot ovat luontoselvityksen mukaan Tuosan rannan merkittäviä luontoarvoja.

Kirjoittaja:
Urpo Laaninen