Categories
Artikkelit

Lehmuspappi laastaroi niin sielun kuin pikkunaarmutkin

Vihreävalkoisiin pukeutuneet lehmuspapit kiertävät jo kolmatta kesää Lappeenrannan keskustassa. Lehmuspapin työ vaatii avointa mieltä.

HELI KARTTUNEN

LAPPEENRANTA. Ranskalainen eläkeläispariskunta harhailee arki-iltapäivänä Linnoituksen kahvilassa hämmentyneenä. Lehmuspappi, yliopistopastori Sakari Kiiskinen kysyy englanniksi, onko pariskunta pitkälläkin lomamatkalla Suomessa.

Hetken emmittyään ranskalaiset innostuvat keskustelemaan Kiiskisen kanssa Linnoituksen historiasta. Vaikka kunnollista yhteistä kieltä ei ole, käy keskustelu vauhtiin päästyään vilkkaana.

– Lehmuspappi ei saa olla liian arka. Vaikeinta on keskustelun avaus, eikä lehmuspappina oleminen sen vuoksi sovikaan kaikille, Kiiskinen sanoo.

Työ on ennen kaikkea kuulolla olemista, mutta vaatii myös avoimuutta ja herkkyyttä toisten mielialoille.

– Tärkeintä on välittää ihmisille valoa ja toivoa. Tämä ei ole katusaarnaajan työtä, vaan yksi seurakunnan palvelutehtävistä.

Tunnistettavaan vihreävalkoiseen paitaan ja papin kaulukseen pukeutuneet lehmuspapit kiertävät Lappeenrannan keskustassa Hiekkalinnan ja Kauppatorin välillä jo kolmatta kesää.

Tänä kesänä lehmuspapit on varustettu laastaripakkauksin, sillä aiempina kesinä papit ovat törmänneet konkreettiseen avun tarpeeseen. Laastaria ovat tarvinneet niin pikkulasten polvet kuin laitapuolen kulkijoiden kasvotkin.

Kiiskinen on lehmuspappina konkari, sillä hän on ollut toiminnassa mukana sen alusta lähtien. Ihmisten suhtautuminen on Kiiskisen mukaan ollut hyvin myönteistä, vaikka vasta nyt kaupunkilaiset alkavat tunnistaa lehmuspapit katukuvasta.

– Tänä kesänä kuulin ensimmäistä kertaa jonkun hihkaisevan, että hei, tuolla on lehmuspappi, Kiiskinen hymyilee.

Kiiskinen käyttää lehmuspapin työhön tavallisesti kolmesta neljään tuntia työpäivästään. Hän lähtee liikkeelle puolenpäivän jälkeen joko kauppatorilta tai satamasta. Työ on vapaata liikuskelua ja tarinointia ihmisten kanssa.

Luontevimmin lehmuspappiin suhtautuvat usein lapsiperheet ja lomalaiset.

– Otan ihmisiin kontaktia tervehtimällä. Ulkomaalaisten kanssa koetan löytää yhteistä kieltä. Keskustelunaiheet ovat usein arkisia ja liittyvät lomaan tai kuulumisiin.

Pappi keskustelee niiden kanssa, jotka sitä haluavat. Tarkoitus ei ole tuppautua. Joskus kahvipöydän ääressä on käyty pitkiäkin keskusteluja. Tarinoita on kuultu niin inkerinsuomalaisilta kuin australialaisiltakin.

– Välillä keskusteluista tulee hyvinkin henkilökohtaisia. Keskustelujen aiheet vaihtelevat laidasta laitaan, mutta näin kesäisin keskustelujen niiden sävy on usein valoisa.

Lehmuspapin työ on poikinut Kiiskiselle myös lisätöitä. Viime kesänä hän jutteli erään kihlaparin kanssa puolitoista tuntia Linnoituksen kahvilassa. Keskustelun kuluessa kävi ilmi, ettei kihlapari ollut vielä valinnut vihkipappiaan.

– He halusivatkin minut vihkipapiksi samantien.

Häät pidettiin samana kesänä Puumalassa. Kiiskinen yhdisti työn ja huvin, ja lähti matkaan parin ystävänsä kanssa purjeveneellä.

– Se kolmen päivän reissu oli vaikuttava kokemus, mies muistelee.

Lehmuspappi-idean isänä pidetään Sammonlahden seurakunnan kirkkoherraa Jukka Lehtistä. Seurakuntayhtymä on tiedottanut Lappeenrannan luterilaisten seurakuntien yhteisestä lehmuspappitoiminnasta myös keskustan yrityksille, sataman kioskeille ja kuppiloille. Yritykset ovat suhtautuneet lehmuspappeihin suopeasti.

Seurakuntien työntekijät toimivat vuorotellen lehmuspappeina aina kesäkuun puolesta välistä elokuun puoleen väliin. Papit ja diakonit liikkuvat päivisin eri vuorokauden aikoina. Seurakuntien yhteislaulutapahtumat, hautausmaahartaudet ja lastenlaulutilaisuudet ovat vain osa pappien työtä.

– Lehmuspapit osallistuvat usein kaupungin draamakierroksiin. Lähtökohtana on mukanaolo tapahtumissa, Lehtinen sanoo.

Kirjoittaja:
Heli Karttunen