Mutkitellen pesäpalloeliittiin

Heidi Forsell pelaa tänään naisten Itä-Lännessä pesäpallouransa ensimmäistä kertaa. Positiivisuus on kantanut Haminan kasvatin hyviin tuloksiin.

ANSSI SILVENNOINEN

LAPPEENRANTA. Pesä Ysien Heidi Forsell sai viime viikolla iloisen yllätyksen puhelimen välityksellä.

Soittajana oli joukkuekaveri Hanne Parviainen, joka kertoi Forsellin pelaavan tänä vuonna pesäpallon arvo-ottelussa Idän joukkueessa Länttä vastaan.

– En osannut odottaa valintaa lainkaan, Forsell kertoo.

Forsellin ei tarvitse suunnata pelireissulle yksin, sillä Pesä Yseistä matkaan lähtee peräti viisi pelinaista. Lisäksi mukaan hyppää Pesä Ysien pelinjohtaja Jyrki Valle, jonka tehtävänä on avustaa Idän pelinjohtaja Katja Saarta.

Autokolonna huristelee Lappeenrannasta huomattavasti kauemmaksi kuin vuosi sitten. Itä-Länsi pelataan tänään 500 kilometrin päässä Raahessa, kun viime vuoden näyttämönä toimi Kouvola.

– Hannen soiton jälkeen mies väitti, että ottelu pelataan tänä vuonna Raumalla, mutta mie sanoin että kyllä se jossain pohjoisessa on. Oikeaan suuntaan olisin siis lähtenyt, Forsell nauraa.

Valinta pesäpallon aikuisten arvo-otteluun oli Forsellin peliuran ensimmäinen.

– Aikoinaan olin B-tyttöjen Itä-Lännessä. Sen jälkeen olen katsonut ottelut katsomosta tai televisiosta.

– Mukava päästä kokemaan se nyt näin aikuiselta kantilta.

Itä-Länteen pirteä pelinainen lähtee avoimin mielin.

– Toivottavasti vain osuisin itse keppiin, kaveritkin osuisivat keppiin ja kaikki osuisivat keppiin. Pelillistä arvoahan ottelulla ei ole, joten pääasia että onnistumisia tulee ja yleisö viihtyy.

Forsellin, 28, tie pesäpalloilun eliittiin on ollut mutkikas. Lajin metkut tarttuivat mukaan kotoa Haminasta, minkä jälkeen edessä oli muutto Lappeenrantaan vuonna 2000.

Sen jälkeen Forsell on ehtinyt jo lopettaa peliuransa kertaalleen loukkaantumisten vuoksi. Lisäksi yksi vuosi hurahti vaihto-oppilaana Saksassa.

Todellinen läpimurto lajin huipulle tapahtui viime kaudella, kun kovalyöntinen Forsell nakutti runkosarjassa sarjan viidenneksi parhaat tehopisteet 4+31+20=55.

Peliuran jatko nappikauden jälkeen ei kuitenkaan ollut kirkossa kuulutettu.

– Talvella jo luulimme miehen kanssa, että jäämme asumaan Lahteen, mutta palasimmekin Lappeenrantaan, Forsell kertoo.

Jokin on silti muuttunut. Tänä vuonna Forsell on juossut ulkokentälle vain kerran. Taitava pelinlukija vesitti vastustajien metkuja aiemmin polttolinjassa ja siepparina, mutta nyt yllä on komeillut pääsääntöisesti jokeripaita.

– Yhden kerran menin vuoroparin ajaksi tuuraamaan Emmiä (Viitala), kun sille tuli kiire pääsykokeisiin.

Roolinvaihdos oli selkeä päätös, joka syntyi kauden alla.

– Polvi oli viime kaudella kipeä, joten nyt sovittiin, että keskityn vain lyöntiin.

Pesä Ysien hyvin alkaneeseen kauteen tuli pieni särö, kun joukkue hävisi kolme kertaa peräkkäin juhannuksen alla.

Keskikesän juhlaan joukkue poistui kuitenkin iloisin mielin, sillä tappioputki päättyi voittoon Rauman Ferasta.

Positiivisena ihmisenä Forsell näkee hienoisen kompuroinnin hyvät puolet.

– Jossain välissä sanoinkin, että eipähän ainakaan turruta voittamiseen. Olihan siinä välillä pelissä epävireiset sävelet, mutta en ollut huolissani.

Tappiot paljastivat joukkueelle kehittämistä kaipaavat kohdat.

– Niitä on paljon pikkujuttuja, kuten kärjen takana eteneminen.

– Pitää muistaa, että meidän lähtötilanne kauteen on ihan erilainen kuin vaikka Porilla, joka pääsee treenaamaan talven hallissa. Meillä peli kehittyy jatkuvasti loppukautta kohden. Runkosarjassa lopussa ollaan vähintään tällä (3:s) sijalla.

Pekka Hölkki

Kuvateksti

Pesä Ysien Heidi Forsell on kotiutunut lyöjäjokerin tontille mainiosti. Kotiutuksia on kertynyt kymmenessä ottelussa 18, eli vastuu ei ole painanut hartioita liiaksi. – Ainahan ei voi onnistua, eikä minun onneksi tarvitsekaan lyödä viittä juoksua per peli. Lyöntivoimaa meillä riittää, Forsell sanoo.

Kirjoittaja:
Anssi Silvennoinen