Sisarukset jakavat Hatakan kahtia

HANNU OJALAIMATRA. Imatralainen autoja ja kodinkoneita myyvä E. Hatakka Oy j

HANNU OJALA

IMATRA. Imatralainen autoja ja kodinkoneita myyvä E. Hatakka Oy jaetaan kahdeksi erilliseksi liiketoimintaa harjoittavaksi yritykseksi.

Ensi vuoden alussa toteutuvassa yritysjärjestelyssä Auto-Hatakka Oy siirtyy Heikki Hatakan hallintaan. Kone-Hatakan omistajaksi ja johtajaksi tulee Sinikka Sjöholm. Perheyhtiön liikekiinteistöjen omistus jää emoyhtiö E. Hatakka Oy:lle.

Hatakan palveluksessa on 52 henkilöä, joista yritysjärjestelyjen jälkeen autokaupan puolelle siirtyy 35 ja kodinkonekauppaan 17 henkilöä.

Vuonna 2007 Hatakka Oy:n liikevaihto oli 27 miljoonaa euroa.

Omistuksen jakamisen lisäksi ei Heikki Hatakan mukaan ole odotettavissa muita merkittäviä muutoksia yritystoimintaan.

– Tiedossa on, että haluamme jatkaa perheyrittäjyyttä.

Auto-Hatakka investoi tänä vuonna Lappeenrannan autotaloon yli miljoona euroa. Uudistuksen valmistuttua yritys luopuu syksyn aikana erillisestä vaihtoautojen myyntiin keskittyneestä liikkeestä Imatralla. Toiminta jatkuu kahdella autotalolla. Jatkossakin autokauppaa käydään pelkästään Toyotan jälleenmyyjänä.

Kone-Hatakka jatkaa Imatralla ja Lappeenrannassa Expert-ketjun kodinkonemyymälänä. Sinikka Sjöholm uskoo, että erikoisliikkeen palvelu ja oikea hinnoittelu pitävät jatkossakin kilpailukyvyn hyvänä marketmyynnin kiristämillä markkinoilla.

Toteutettava yritysjärjestely on jatkoa kaksi vuotta sitten tehdylle sukupolvenvaihdokselle, jossa E. Hatakka Oy:n koko osakekanta siirtyi Heikki Hatakalle ja Sinikka Sjöholmille sekä heidän lapsilleen.

Kirjoittaja:
Hannu Ojala