Viljo Koivujuoksu pohtii lehmän lopettamista

Parikkalan kesäteatterissa maaseutua kehitetään juonikkaasti viranomaismääräyksiä noudattaen.

ANSSI KEMPPINEN

PARIKKALA. Parikanpäreiden tämän kesän teatteriesitys Kurvikkaat konsultit repii huumoria maaseudulta. Kaupunkilainen Viljo Koivujuoksu (Pauli Simpanen) on perinyt maatilan ja lehmän.

Mies ei oikein tiedä, mitä maatilalle pitäisi tehdä ja miten ainokainen lehmä lopetettaisiin. Konsultit ja viranomaiset ovat kuitenkin ahkerasti Viljoa neuvomassa.

– Rooli on koko ajan päällä, joten huippukohtia ei voi oikein sanoa, sanoo pääosan esittäjä Simpanen.

Seppojuhani Ruotsalaisen kirjoittamaan farssiin mahtuu väärinkäsityksiä, salajuonia, valeasuja, ahneutta, kateutta ja romantiikkaakin. Lavasteiden keskiössä on yksi kaappi, jonka ovesta tullaan ja mennään.

Esityksen toinen ohjaaja Jaana Hokkanen sanoo, että näytelmä valittiin noin 15 luetun käsikirjoituksen joukosta. Tärkein valintaperuste oli hauskuus.

– Lopullinen valinta tehtiin kuitenkin pientä näyttelijämäärää ajatellen.

Hokkasen mukaan varsinkin miesnäyttelijöitä on vaikea saada mukaan, kun taas lapsia varten näytelmään kirjoitettiin uusia rooleja.

Näytelmän hioutumista on auttanut näyttelijöiden ydinporukka, joista osa on ollut Parikkalan kesäteatterissa jo pitkään.

– Farssi on vaikea laji, sillä näyttelijöiden roolisuoritusten ajoitukset on mentävä kohdalleen, sanoo Hokkanen.

Yhteisiä harjoitteluaikoja on ollut vaikea löytää, mutta silti harjoittelu on ollut hauskaa.

– No, kyllä täällä väliin kiukutellaankin, toteaa viidettä vuotta mukana oleva Simpanen.

l l l

Teatteri Parikanpäreet esittää kesäteatterin Kurvikkaat konsultit Parikkalan kesäteatterissa. Ensi-ilta on sunnuntaina 29. kesäkuuta klo 19.00. Muut esitykset 3., 6., 8., 17., 19., 20., 24. ja 27. heinäkuuta klo 19.00. Heinäkuun 6. on toinen esitys klo 15.00.

Anssi Kemppinen

Kuvateksti

Perintötilalla voisi onnistua vaikka maatilamatkailu. Uutena isäntänä Pauli Simpanen, PA-keskuksen tarkastajana Minna Hämäläinen.

Kirjoittaja:
Anssi Kemppinen