Kuukausi: heinäkuu 2008
-
Maajoukkueringistä lisää virtaa NST:n riveihin
Maajoukkuerinkiin kuuluva Anu Forsback mukaan NST:n hyökkäykseen. Anni Töllikkö jatkaa NST:n riveissä.
-
Matkailurampit lähestyvät kanavaa päätöksenteossa
Vanhan kanavan matkailupuisto saa oman tieyhteyden Kuutostien remontin yhteydessä. Tien päässä on tontti turistipyydykselle.
-
Viikinkialus Wirta-Wilma seilaa lähes tyhjänä
Yhteysalus on jäänyt lappeenrantalaisille vieraaksi. Aluksen kyydissä matkustaa yleensä kaksi tai kolme turistia.
-
Keljut kesäkelit ovat koetelleet kesäteattereita vaihtelevasti
Etelä-Karjalan kesäteattereiden katsomot ovat kuluvana kesänä täyttyneet kohtuullisen hyvin. Kesän jymymenestyjä on ollut Lehmusten kaupunki…
-
31 kotia haluaa koulun jatkuvan Teppanalassa
Hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen mukaan päätös opetuksen keskittämisestä tehtiin huonon valmistelun pohjalta ja liian kiireisesti.
-
Rekola hankittiin Namikaan Laitisen listalta
Valmentaja Jarmo Laitinen on vielä viikon Yhdysvalloissa katsastamassa amerikkalaisia Namikan ryhmään. Pasi Riihelän mukaan Namika…
-
Jurvalan tehtaan portit kolahtavat kiinni elokuussa
Yli puolet työttömiksi jääneistä on saanut uutta työtä tai lähtee opiskelemaan.
-
Kilpailijat varokaa, Liisa ja Alpertti tuloo
Ruokolahdella kilvoitellaan lauantaina äijänkärräyksessä toista kertaa. Anne Tella ja Martti Taavitsainen tavoittelevat perinnesarjan ja tuunauskisan…
-
Parikkalan mökkiläistoimikunta kyselee palvelutarpeesta
ANSSI KEMPPINENPARIKKALA. Parikkalan mökkiläistoimikunta tekee kunnan mökkil
-
Verokarhu ei ole ahkeroinut kunnissa alkuvuoden aikana
Lappeenrannassa verotilitykset ovat olleet lähes tarkalleen ennakoidun suuruiset. Imatralla joudutaan ottamaan tänä vuonnakin reippaasti lisää…