Categories
Artikkelit

Talkoilla tilat jättijamboreelle

Kyläniemen leirialue vihittiin käyttöön. Hepohiekan alueelle mahtuu telttamajoitukseen noin 1000 leiriläistä.

HANNA KUUSISTO

TAIPALSAARI. Hepohiekan leirialue on viimeistelyä vaille valmis Taipalsaaren Kyläniemessä. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry osti leirialueen vuonna 2001. Sen jälkeen alueelle on rakentunut hiljalleen talkootyönä ruokailukatos ja leirikeittiö, saunarakennus, grillikatos, puuvaja, laavu, pitkospuut, luontopolku, huussit ja jätehuoltopisteet sekä laiturit ja poijupaikat partioaluksille.

Alue vihittiin virallisesti käyttöön sunnuntaina.

– Hankkeen piti olla kolmevuotinen, mutta olemme tuplanneet ajan. Rakentamisen suuruus yllätti meidät, kertoo Etelä-Karjalan partiopiirin hallituksen varajohtaja Tommi Turunen.

Turunen laskee, että talkootyötä on tehty noin 8 500 tunnin verran, ja aluetta on ollut rakentamassa yhteensä noin 1 050 henkilöä.

– Alustava budjetti hankkeelle oli 160 000 euroa ja meidän oli mahdollisuus saada puolelle siitä rahoitus. Emme kuitenkaan saaneet rakennuksia määräajassa valmiiksi ja osa rahoituksesta jäi saamatta.

– Rakentamisen kokonaiskustannukset ovat varmaan tuo luku tuplana, Turunen lisää.

Viivästyksistä ja kaksinkertaistuneista kokonaiskustannuksista huolimatta Turunen on tyytyväinen. Hepohiekan alueelle mahtuu telttailemaan noin 1 000 leiriläistä. Leirialueen keittiön ruokailukatos vetää puolestaan 120 henkeä.

Lisäksi saunatuvan parvella voi nukkua 20 ihmistä, ja löylyissä on tilaa 12 hengelle. Vuonna 2006 järjestetyn piirin talvileirillä mahtui noin 40 partiolaista viettämään iltanuotiota grillikatoksessa.

– Tämä on mahtava 11,7 hehtaarin leirialue hiekkarannan vieressä, joka on saatu aikaiseksi talkootyöllä ja yhteistyössä muutamien yhdistysten kanssa, Turunen kiittää.

Etelä-Karjalan Partiolaiset ry:n lippukunnille jaetut talkoovuorot mahdollistivat Turusen mukaan leirialueen rakentamisen. Lisäksi rakentamista varten perustettiin Hepohiekan hoitokunta, joka hoiti suurelta osin talkoovuoroja.

– Tämä on ollut vaativaa rakentamista, joka on opettanut monille nuorille kuuden vuoden aikana rakentamisen perusasioita.

Myös paikalliset yrittäjät ovat auttaneet leirialueen rakentamisesta. Esimerkiksi maatöitä tehtiin traktorin avustuksella.

– Hankkeen yhtenä tehtävänä oli kehittää aluetta laajemmaltakin. Kyläkaupasta olemme myös ostaneet paljon ruokaa.

Tänä kesänä Hepohiekan leirialueella järjestettiin kolme lippukuntaleiriä ja yksi seurakunnan leiri.

Lisäksi partioaluksia kiinnittyy viikoittain leirialueen laituriin.

– Tulevaisuudessa toivoisin entistä enemmän yhteistyötä esimerkiksi seurakunnan kanssa. Mielestäni partiorippikoulu ei olisi mahdoton ajatus. Alue luo hienot puitteet myös purjehdusleireille ja työyhteisöjen tyky-toiminnalle.

Lappeenrannan Wallisirkut -lippukuntaa edustavat Jenni Kainlauri, Anni Pirnetkoski, Meeri Manninen ja Onerva Ruoho ovat tyytyväisiä Hepohiekan leirialueeseen.

– Alue luo todella hyvät puitteet leireille ja tapahtumille. Täällä on tilaa, mihin saa teltat pystytettyä sekä kesällä että talvella, Kainlauri arvioi.

Kainlaurin mukaan hyvältä leiripaikalta löytyy jonkinlainen keittiö, ranta ja sauna.

– Lisäksi pitäisi olla jokin tila, jonka saa talvisin lämpimäksi. Tuulensuojassa on mukavampi olla, lisää Lauritsalan Siniveljet -lippukunnan Anssi Tuovinen.

Tuovinen seilasi Hepohiekan leirialueelle meripartioalus m/s Pellellä.

KUVATEKSTI

SEPPO RAUTIOVAARA

Leirialueen rakenteita viimeistellään. Tommi Turusen mukaan keittiöön rakennetaan seuraavaksi kaapit.

Anssi Tuovinen (etualalla) on tehnyt Hepohiekassa kesäisin talkootöitä. Taustalla häärivät myös (vasemmalta alkaen) Matias Turunen, Rasmus Turunen, Jani Tippanen ja Joni Oksman.

Anni Pirnetkoski (selin), Jenni Kainlauri (vas.) ja Meeri Manninen ovat sitä mieltä, ettei Hepohiekkaa voi verrata Lappeenrannan Wallisirkkujen tiloihin. Heidän suunnitelmissa on myös omien partiotilojen remontoiminen Lappeenrannassa.

ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY

Jäseniä 1 500.

Kirjoilla 29 lippukuntaa, joista toimivia 22.

Yhdistyksen tärkein tehtävä on tukea piirin lippukuntien ja niiden laumojen, vartioiden, venekuntien ja vaeltajien toimintaa.

Eteläkarjalaiseen partiotoimintaan kuuluvat olennaisena osana piirileirit kaikille ikäryhmille ja paraati Yrjönpäivän aikoihin.

Sijainti Saimaan rannalla näkyy aktiivisena meripartiotoimintana.

Kirjoittaja:
Hanna Kuusisto