ANNE KOKKONEN
SAVITAIPALE. Suovesi purskahtelee esiin saappaiden painanteista. Kulkijat tuskin näkevät syksyn ruskaa tai puolikypsiä karpaloita, sillä katseet hakevat mahdollisimman luonnontilaista lämpärettä savitaipalelaiselta Rajalamminsuolta.
Dosentti Heikki Simola pysähtyy ja ottaa esiin nahkakoteloon pakatun suokairan. Kun sen leikkaava terä uppoaa sopivassa syvyydessä turpeeseen, maa-ainesnäyte tarttuu siististi puolen metrin pituiseen puolilieriöön.
– Otetaan näyte kahteen metriin asti, Simola ilmoittaa.
– Tulee hiukan overlappia, filosofian tohtori Elisabeth Grönlund vastaa kollegalleen.
TUTKIJAT eivät ole nyt ensi kertaa Rajalamminsuota kairaamassa. Grönlund otti alueelta näytteitä jo vuonna 1998, mutta runsaan puolen metrin kerros jäi silloin tutkimatta.
– Edellisellä kerralla oli talvi ja kauhean märkä keli. Kairaan tarttui paljon sohjoa, joten puuttuva kerros otetaan nyt talteen, Grönlund selvittää.
Rajalamminsuon turpeet kiinnostavat Joensuun yliopiston paleoekologeja perustellusta syystä. Muinaisen Saimaan lahdenpohjukka alkoi soistua, kun Vuoksen uoma puhkesi, ja vedenpinta laski äkkirysäyksellä monta metriä.
– Tapahtunut näkyy turpeessa massiivisena mineraalieroosiona, Grönlund huomauttaa.
Selkeän aikapisteen lisäksi turve kertoo paljon muutakin. Siitepölyjäämistä näkee, milloin lähialueella on alkanut kasvaa viljalajeja.
Arkeologisissa tutkimuksissa Rajalamminsuon ympäristöstä on löydetty kymmenkunta kivikautista asuinpaikkaa. Siksi juuri tämän suon turpeesta voi löytyä vastaus siihen, milloin maanviljelys alkoi Saimaan ympäristössä.
SIMOLA empii paikassa, joka maallikosta näyttää tavanomaiselta harvapuiselta rämeeltä. Tutkijan silmä erottaa ympärillään hiljattain umpeen kasvaneen suon piirteitä, joten näytteet on syytä ottaa lähempää suon keskustaa.
– Ihan sikana vettä, tutkijat päivittelevät, kun kaira uppoaa vesikesän turvottamaan mättääseen.
Kairan nostamassa näytteessä ei kuitenkaan ole valittamista. Turve erottuu selvästi savesta, ja Simola kääntelee kiinnostuneena näytteeseen kiinnittynyttä järvikortteen palaa.
Puolimetrinen jöötti paketoidaan muovikouruun ja folioon. Päällysteippiin tulevat tarkat tiedot näytteenottoajasta ja -paikasta. Eri koulukuntien tutkijat keskustelevat siitä, pitääkö suuntanuolen osoittaa ylös- vai alaspäin.
– Pääasia, että samassa tutkimusryhmässä noudatetaan vain yhdenlaista käytäntöä, Grönlund ratkaisee.
RAJALAMMINSUON tutkimusryhmä joutuu sopimaan erikseen monista muistakin käytännöistä, sillä poikkitieteelliseen tutkimukseen osallistuu paleoekologien lisäksi myös arkeologeja ja historiantutkijoita. Siitepölyanalyysin ja arkeologian tutkimustulokset yhdistämällä kartoitetaan asutuksen, maanviljelyn ja karjanhoidon esihistoriallista laajuutta, intensiteettiä, luonnetta ja vaikutusta kasvillisuuteen Etelä-Karjalan alueella.
Paleoekologisista kohteista mukana ovat Rajalamminsuon lisäksi Syrjäsensuo Savitaipaleelta, Likolampi ja Löytösenlampi Luumäeltä ja Lappeenrannasta sekä Tenjärvi, Lojulampi ja Katajajärvi Valkealasta. Muita kohteita koskeva materiaali on julkaistu vuosina 1992-2006.
Varhaisimmat satunnaiset merkit viljanviljelystä näyttävät olevan varhaismetallikaudelta yli 2 500 vuoden takaa. Kahdessa kohteessa myös jatkuva maanviljely näyttää alkaneen varhain, noin 600-400 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Siten siitepölyanalyysi osoittaa maanviljelyn alkaneen aikaisemmin kuin tunnettujen arkeologisten löytöjen perusteella voidaan päätellä.
Rajalamminsuon näytteiden tutkiminen kestää muutamia viikkoja, mutta julkisuuteen tutkimustuloksia voidaan odottaa vasta ensi vuoden puolella.
KUVATEKSTI
PEKKA HÖLKKI
Dosentti Heikki Simola (vasemmalla) ja filosofian ylioppilas Ilkka Pylkkö tekivät käytännön poikkitieteellistä tutkimusta suokairan kanssa Savitaipaleen Rajalamminsuolla lauantaina.