UPM keskittää biokemikaalien tutkimustaan Lappeenrantaan

Metsäyhtiö käy kehittämään uusia liiketoimintoja yhteistyössä Lappeenrannan teknillisen yliopiston kanssa. Biotutkimus UPM:n Kaukaan tutkimuskeskuksessa alkaa ensi vuonna.

HEIKKI SOPANEN

LAPPEENRANTA. Metsäyhtiö UPM perustaa Kaukaan tehdasalueelle Lappeenrantaan biopolttoaineiden ja -kemikaalien kehityskeskuksen. Uusi keskus toimii osana UPM:n Kaukaan tutkimuskeskusta.

Yhtiö tiedotti asiasta tiistaina. Tutkimus- ja kehitystyö käynnistyy ensi vuoden alussa yhteistyössä Lappeenrannan teknillisen yliopiston LTY:n kanssa.

UPM:n tutkimus- ja kehitysjohtaja Pekka Hurskainen pitää yhtiön päätöstä merkittävänä Kaukaan tutkimuskeskuksen ja Lappeenrannan kannalta.

Hurskaisen mukaan sijoituspäätöksen taustalla on Kaukaalla jo aiemmin tehty biokemikaalien tutkimustyö. Kaukaalla valmistettiin muun muassa sitosterolia, kun Raisio kehitti Benecolia maailmanmarkkinoille.

– Meillä on täällä Kaukaan tutkimuskeskuksessa osaamista ja laitekantaa, ja voimme viedä tutkimusta seuraavan askeleen eteenpäin. Tärkeä tekijä on myös LTY:n erotustekniikan korkea osaaminen. Se on oleellista, kun puhutaan tulevaisuuden biojalostamokonsepteista, Hurskainen kertoo.

ENSIMMÄISET koelaitteet otetaan käyttöön lokakuussa, ja pääosin toiminta käynnistyy vuoden 2009 alusta. Hurskainen sanoo, että kehityskeskuksen perustaminen on yksi uusi askel UPM:n uusien liiketoimintojen kehittämisessä. Keskus palvelee myös muita UPM:n biomassaa hyödyntäviä tutkimushankkeita.

– Selvitämme parhaillaan biopolttoaineiden valmistamista. Meidän osaamistamme on puuraaka-aineen kerääminen ja logistiikka. Pystymme myös ottamaan sellutehtaista sivuvirtoja ja käsittelemään niitä eri tavoin.

Hurskainen kertoo, että biojalostamo valmistaa jatkossa sellua paperin valmistukseen sekä energiaa ja eri tyyppisiä kemikaaleja sekä biopolttoaineita.

Työnjako LTY:n kanssa on selkeä. Yhteisissä hankkeissa LTY:llä on erotustekniikan huippuosaaminen, ja UPM:n kehityskeskus soveltaa sitä teollisesti.

Kehityskeskuksen perustamisen kustannukset ovat Hurskaisen mukaan laitehankintoineen 2-3 miljoonaa euroa. Laitteiden osalta suunnittelu on meneillään.

Koska kyseessä on pitkälti perustutkimus, tutkimusrahaa aiotaan hakea eri lähteistä, muun muassa Tekesiltä.

KEHITYSKESKUS työllistää 15-20 henkilöä. Henkilöstö valitaan Kaukaan tutkimuskeskuksen nykyisestä henkilöstöstä, jota on 160 henkilöä.

Hurskainen sanoo, että uusi kehityskeskus antaa valittavalle henkilöstölle oivan tilaisuuden suuntautua metsäteollisuuden uusille alueille.

– Tutkijoidemme peruskoulutus ja osaaminen on tälle alueelle sopivaa. Kaiken kaikkiaan tämä on Lappeenrannan yksiköllemme ja kaupungille hieno asia.

Kirjoittaja:
Heikki Sopanen