Kisapuiston yksityinen jäähalli liukuu eteenpäin

Lappeenrannan kaupungin pitäisi sitoutua jääajan ostoon 15 vuodeksi arviolta 250 000 eurolla kaudessa. Pahan jääpulan kourissa kärvistelevät jääurheilijat vastaisivat rakentamis- ja käyttökustannuksista perustetun osakeyhtiön nimissä.

VESA SALMINEN

LAPPEENRANTA. Kisapuiston uuteen harjoitushalliin näyttää löytyvän taloudellinen perusta halliyhtiön ja Lappeenrannan kaupungin neuvotteluissa.

Harjoitushallin rakentaminen yksityisin varoin vaatii kaupungin sitoutumista pitkään sopimukseen ja jääajan ostoon. Hankkeen perustana on kahden kaukalon hallin toisen kaukalon koko jääajan vuokraaminen 15 vuoden ajaksi.

Liikuntatoimessa valmistellaan parhaillaan esitystä Lappeenrannan kaupunginhallitukselle, joka käsittelee asiaa ilmeisesti ensi maanantain kokouksessaan.

Sekä Lappeenrannan liikuntatoimenjohtaja Ilkka Oksman että harjoitushallin taustalle perustetun Lappeenrannan harrastus- ja nuorisohalli Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Toivola ovat valmisteluvaiheessa vaitonaisia rahasummista. Halliyhtiön taustalla ja liikkeelle panevana voimana on SaiPa ry, mutta omistuspohjaa on tarkoitus laajentaa kaikkien jääurheilulajien taustaryhmiin.

Muun muassa taitoluistelijat ovat yhtä pahassa pulassa harjoitusvuorojen suhteen kuin Kisapuiston ykköskäyttäjä SaiPa. Hallin toiseen kerrokseen onkin kaavailtu lämmintä peilisalia juuri luistelijoiden käyttöön.

Harjoitusjäähallin rakentamiskustannuksiksi Toivola arvioi 3,5-4 miljoonaa euroa. Mallia on haettu muun muassa Helsingin Jääkenttäsäätiön rakennnuttamasta Paloheinän jäähallista.

JÄÄHALLIN käyttökustannusten ja käyttöaikojen perusteella voi arvioida, että kaupungin vuosittainen ostositoumus voisi olla 250 000 euron nurkilla. Arvion perustana on 100 euron tuntivuokra kerrottuna päivittäisellä käyttöajalla syys-huhtikuussa.

Kaupunki saisi täyden oikeuden myydä vuoroja eteenpäin vuokraamastaan kaukalosta. Esimerkiksi Kisapuiston nykyisten ykkös- ja kakkoshallin tulot vuodessa ovat 150 000 euroa, siitä harjoitushallin osuus on 50 000 euroa.

Nettokuluksi Lappeenrannan kaupungille jäisi näillä luvuilla alle 200 000 euroa kaudessa.

Kahden kaukalon jäähallin käyttökulut ovat Suomen Jääkiekkoliiton jäähalliasiamiehen Pekka Paavolan mukaan 350 000 euroa kaudessa. Paavolan arvio kuulostaa tarkoitushakuiselta, sillä todellisuudessa käyttökulut ovat yli 600 000 euroa.

Kisapuistossa yksityinen halliyhtiö maksaisi rakentamiskustannusten lisäksi myös omistamansa jäähallin kulut.

LIIKUNTATOIMENJOHTAJA Oksman kertoo vievänsä pahan jääpulan kourissa kärvistelevässä Lappeenrannassa hallihanketta positiivisella mielel-lä eteenpäin. Samansuuntainen kanta on tiettävästi kaupunginjohtaja Seppo Miettisellä.

Päätös pitäisi saada nopeasti, jotta harjoitushallin valtionapuhakemus saataisiin tehtyä jo loppuvuoden aikana. Parhaimmillaan rakennustyöt voisivat alkaa ensi keväänä, jolloin halli olisi valmis vuoden 2009 lopussa. Kaupungin rahaa sitoutuisi silloin jääajan ostoon vuodesta 2010 eteenpäin.

Kisapuiston kaavamuutos on parhaillaan valmisteilla. Taustalla on uuden jäähallin lisäksi myös junaradan muuttaminen kaksiraiteiseksi sekä alikulkutunnelin rakentaminen Kisapuistosta etelään Reunakadun suuntaan.

Kirjoittaja:
Vesa Salminen