LAPPEENRANTA. Tiistaisessa aamupäivän auringossa Lappeenrannan Pusupuiston kioskin edustalla käyskentelee natsiupseeri nahkatakkeineen, saappaineen, koppalakkeineen. Pysähtyy puhuttamaan kaupungin puistotyöntekijää.
Polttouhrin uusinnat äsken telkkarista nähnyt sivustakatsoja säikähtää: hyvänen aika, ei kai tuota työntekijää epäillä kommunismista tai peräti juutalaisuudesta? Ehkä on syytä ihan hissukseen kääntää katse ja poistua.
Pusupuiston reunaan saapuvista autoista purkautuu rampa sotilas pyörätuolissa, toinen kainalosauvan ja yksi konekiväärin kanssa, yhdellä on päässä kääre ja toisella upea punainen peruukki ehkä 1700-luvulta. Natsiupseerikin liittyy joukkoon.
Lappeenrannan kaupunginteatterin väki se siinä aloittelee avoimia Minä olen Adolf Eichmann -näytelmän harjoituksia. Vetäisee mukaansa myös kymmenkunta kaupunkilaista.
Selkäpiitä vähän kylmää. Mutta tämä 30- ja 40-lukulainen joukko vaikuttaa rempsakalta ja mukavalta. Melkein ovat kuin kuka tahansa meistä.
Ja sulkeiset eivät niiltä suju ollenkaan.
Reijo Kanervan esittämä natsiupseeri, Überschnautzerwienerschnitzell tai jotain, komentaa riviin, mutta ei tuohon joukkoon saa tolkkua. Heikki Pirhosen esittämällä Ernst Kaltenbrunnerilla nykii suupieliä. Eikö se ota tosissaan tätä harjoitusta? Marja-Liisa Ketolakin vitsailee kostoäksiisistä.
Teatterinjohtaja Jari Juutinen tyytyy katselemaan päältä joukkojensa hajaannusta. Ei puutu asiaan, vaikka Anne Niilola ja Kaltenbrunner painuvat intiimiin kanssakäymiseen männyn taakse.
Jussi Johnsson on Adolf Eichmann, mies, joka vastasi juutalaisten kuljetuksista tuhoon. Kauniskatseinen Eichmann puhuu rauhallisesti. Ei saa kuitenkaan muilta suunvuoroa kertoakseen yleisölle, miksi hänestä tuli natsi.
No, onneksi sitä vaaraa, siis natsiksi tulemisen vaaraa, ei ole. Vaikka juuri julkistettu Oula Silvennoisen väitöskirja osoittaa Suomen osallistuneen natsien rinnalla johonkin epäilyttävään, aika on nyt toinen.
Eikä ole. Teatteriväki on tästä yksimielinen.
– Linkki tähän päivään on ilmeinen. Miten helposti ihmisyys murenee, jos sisäistää jonkin ideologian, näkemyksen, vaikka tämän nykyisen kulutusyhteiskunnan. Ei sen tarvitse olla totalitarismia, pohtii vierailija Jussi Johnsson.
Johnsson esitti pääroolin myös Jari Juutisen kirjoittaman näytelmän ensi-illassa Teatteri Jukossa.
Juutisen mukaan komedian ja teatterillisen ilotulituksen rattaissa jauhetaan valtavia kysymyksiä.
– Miten on mahdollista, että fiksut ihmiset muuttuvat barbaareiksi? Ihmiskunta on maistanut kahdesti kiellettyä hedelmää: natsiaikaan sekä Hiroshiman atomipommin pudotessa. Ruvettiin leikkimään jumalia.
– Tämä näytelmä kertoo vahvasti nykypäivästä.
Näyttelijäkunta kiteyttää toimittajalle, että ”kevein keinoin kerrotaan, että ihmiskunnassa tapahtuu huonojakin asioita”.
– Jos ohjattaisiin yleisö ennen näytöstä valkoiseen huoneeseen ihan vain suihkuun, livauttaa Samuli Punkka.
Osa yleisöstä ilmeisesti kokee aikanaan näytelmän loukkaavana.
– Aihe on kuin punainen vaate, ja karvat se nostaa pystyyn, arvelee Reijo Kanerva.
– Ja varmasti se havahduttaa ajattelemaan asioita uudella tavalla, hoksaamaan jotain, uskoo Anne Niilola.
Jussi Johssonin mielestä huolestuttavinta olisi, jos näytelmä jättäisi kylmäksi.
Paikalle kertynyttä yleisöä Pusupuiston sulkeiskohtaus miellytti.
– Hyvältä tuntuu. Kiinnostaa todella nähdä näytelmä, joka historiankin avulla avaa asioita, arvelee Irja Halonen.
Juha Räsänen sanoo kiinnostuneensa teatterista Woyzeckin ja Punaisen viivan ansiosta.
– Tietyn kynnyksen näin vaikea aihe asettaa, mutta on pakko nähdä, mitä tästä oikein syntyy. Uskon, että lavalla tapahtuu paljon ja vaikuttavasti.
Näytelmän harjoitusputki on nyt puolivälissä, ja kokonaisuus vasta hahmottuu. Bändi, tanssit ja videot liittyvät myöhemmin mukaan.
Ensi-ilta on 17.1.2009 Jukola-salissa.
KUVATEKSTI
TUULI TRUHPONEN
Sulkeisiin ei saatu ryhtiä sitten millään.
Eichmann, vanhempi natsiupseeri ja muu Pusupuiston porukka vaikutti rempsakalta, jopa mukavalta. Avoimissa näytelmäharjoituksissa Jussi Johnsson (vas.), Samuli Punkka ja Reijo Kanerva.
Linkki tähän päivään on ilmeinen. Miten helposti ihmisyys mureneekaan?
Jussi Johnsson
Minä olen Adolf Eichmann
Kertoo tunnetun natsirikollisen, Adolf Eichmannin tarinan.
Jari Juutisen käsikirjoitus.
Esitettiin Avignonin teatterifestivaaleilla viime kesänä.
Etsii ihmistä myyttisen ”kuoleman asiamiehen” takaa.
On häpeämättömän hauska, käänteissään julma ja pohjattoman surullinen.
Lähde: Kaupunginteatteri