Kuukausi: lokakuu 2008
-
Uusi kirja kaataa sotamyytit Lappeenrannan teloituksista
Huhtiniemi ja emeritusprofessori Heikki Ylikangas saavat huutia teloitusväitteistä. Kirjoittajat eivät löydä tutkimuksellista pohjaa ampumisille.
-
Harva rantarakentaja mielii palatsia
Mielikuvituksellisia mökkivisioita ei rakennuslupa- hakemuksissa ole paljon esiintynyt. Kunnat nojaavat ratkaisuissaan kaavaan. Joustovara kuitenkin myönnetään.
-
Haaveet palautuvat helposti maan pinnalle
ILPO LESKINENRANTARAKENTAJIEN haaveet pysyvät enimmäkseen järkevissä rajoiss
-
Lelukaupan taikayö lumoaa
ANNE KOTIHARJUKONSERTTI Lappeenrannan musiikkiopisto
-
Diakonissa näkee ahdistuksen
HEIKKI SOPANENLAPPEENRANTA. Diakonissa Pirkko-Liisa Ojasesta piti tulla sair
-
Parikkalaan on tulossa Kaakkois-Suomen suurin nautakasvattamo
Nautakasvattamon ympäristöluvasta jätettiin useita muistutuksia. Osakkaat eivät pelkää naudanlihan alhaista hintaa.
-
Kalojen käsittely alkoi viimein Mustolan laitoksessa
Alkajaisiksi laitoksen kautta tulee markkinoille Saimaan muikkua ja muikunmätiä.
-
Anttila lähtee Lappeenrannasta, jos se ei saa tiloja Hyrymäestä
Lappeenrannan päättäjien tuska ei helpottunut maanantain iltakoulussa. Kukaan poliitikko ei halua Anttilan lähtevän. Kaupunginhallitus ja…
-
Metsälähde takaisin luonnontilaan
Kaakkois-Suomessa kunnostustoimet on aloitettu kymmenellä lähteellä. Jonossa on odottamassa kymmeniä uusia. Yksi niistä kuplii Luumäellä…
-
Yhdeksän kuukauden kypsyttely
Rauni Tanskanen hakee vapautta syyllisyyden kahlitsemasta äitiydestä. Grafiikan piipertäjä yllätti itsensä nyt kookkailla piirustuksilla ja…