Toimikunta alkaa miettiä Koitsanlahden hovin käyttöä

Parikkala vaatii museovirastoa panemaan hovin rakennukset kuntoon.

ANSSI KEMPPINEN

PARIKKALA. Parikkalan Koitsanlahden hovin käytölle etsitään ratkaisua ensi vuonna.

Hovin käyttövaihtoehtoja ryhtyy pohtimaan toimikunta, johon kuuluu museoviraston, Etelä-Karjalan museon, Etelä-Karjalan liiton ja Parikkalan kunnan edustajat. Toimikunnan työ alkaa tammikuussa.

Hovin omistava museovirasto tekee hovin rakennuksissa tänä vuonna myös kuntotarkastuksen, jonka perusteella arvioidaan mahdolliset korjaustarpeet.

Etelä-Karjalan museon vs. museotoimenjohtaja Päivi Partanen sanoo, että tässä vaiheessa kaikki käyttötarkoitukset ovat vielä mahdollisia. Partasen mukaan hovi voidaan muun muassa vuokrata yksityiselle tai järjestölle tai siellä voidaan järjestää näyttelyitä.

Museoviraston, maakuntamuseon ja Parikkalan kunnan tämän päivän neuvotteluissa Helsingissä puhuttiin myös hovin myymisestä, mutta Partasen mielestä se ei ole ensimmäinen vaihtoehto.

– Jos myymisestä puhutaan, sitten pitää jo tarkastella suojelukysymykset ja kaavamerkinnät.

Museo toivoo, että hovi olisi jonkinlaisessa käytössä, jolloin sen kunto säilyy parhaiten. Toiveena on myös se, että hovin historia tulisi jollain lailla esille.

Parikkalan kunnassa ollaan tyytyväisiä, että hovin asia menee nyt eteenpäin. Kunta haluaa hovin rakennukset kuntoon.

– Rakennuksen omistajan eli museoviraston pitää laittaa paikat kuntoon. Ja sitten toimintaa hoviin, vaatii kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Berg.

Koitsanlahden hovi on Suomen ainoa lahjoitusmaakartano. Vuoteen 1991 sen päärakennuksessa toimi museo, mutta sen jälkeen 300 neliön puinen rakennus on ollut tyhjillään.

Kirjoittaja:
Anssi Kemppinen