Categories
Artikkelit

Balladi Saimaalta

Etelä-Karjala voisi hyvin heittäytyä veden varaan sekä tieto- ja näyttelykeskuksessa että matkailuelinkeinossa.

PETTERI VÄRTÖ

Suomen suurin ja Euroopan neljänneksi suurin järvi. Vedenpintaa noin 4 400 neliökilometriä, syvyyttä enimmillään 82 metriä, saaria 33 000. Saimaa.

Saimaalla on rantaviivaa yli 50 000 kilometriä. Sen äärellä on lukuisia kaupunkeja ja tuhansia mökkejä, mutta yksi puuttuu: Saimaan järviluontokeskus.

Mitä ei ole, on tehtävä itse. Nostetaan pää vanhoista juoksuhaudoista, vedetään syvään henkeä ja pannaan silmät sekä sieraimet veteen. Mitähän näkyy?

ELÄMÄNMUOTO. Meriakvaarioiden vedenviljaa ovat merenelävät nilviäisistä valkohaihin. Saimaalla on norppansa ja lohensa, nieriäkin, sekä parvi muita kaloja. Ne ovat tärkeitä, mutta häviävät koossa ja väreissä valtamerieliöille. Pitää olla muutakin. Juha Iso-Aholle se muu on ihmisen ja järviluonnon suhde.

– Kiinnostavimpia asioita esittää on ihmisen ja järviluonnon yhteys: mitä se on ollut ja mitä se on nykyisin. Kesämökkikulttuuri ilmiöineen on ainutlaatuinen juttu. Me ollaan järvikansaa, jonka asutus on edennyt vesireittejä ja jonka jalka on mökkikulttuurin kautta edelleen järven rannalla, Humakin lehtori sanoo.

Mökkeilyn tarinan voi kertoa vain mökkikansa. Myös jokamiehen oikeuksista järviluontokeskus voisi valistaa sekä paikallisia että ulkomaisia matkailijoita.

– Se voisi toimia kasvatuksellisena keskuksena: miten järviluonnossa toimitaan, minkälaiset on jokamiehen oikeudet, mitä ne tarkoittaa, Iso-Aho jatkaa.

Tieto- ja näyttelykeskuksissa on yleensä yksi päänäyttely ja vaihtuvia näyttelyitä. Saimaasta riittää ripustettavaa. Arkeologia, biologia, ekologia vai geologia?

GEOLOGINEN historia Saimaalla on yhdellä sanalla ainutlaatuinen, kahdella taas ainutlaatuisen merkittävä. Kun vaikkapa jääkauden (6 500 eaa.) jälkeen könyää kohti nykyaikaa, löytyy aluksi vedenvaihteluita ja muuta esiteltävää järviekologiaa. Sitten alkaakin jo kompastua asuinpaikkoihin ja kalliomaalauksiin.

– Nykyaikaa lähestyttäessä tulee vesireittien merkitys, sitten myöhemmin uitot ja teollistuminen, kaupunkineuvos Tauno Moilanen listaa näyttelyluetteloon.

Saimaasta rajaseutuna Moilanen harjaa esille Suomen heimojen rinnakkaiselon. Ja eikös se Kustaa Vaasa siirtänyt väestöä tyyliin ortodoksit Ryssänmaalle.

VESIREITIT liikuttivat ja liikuttavat asukkaita ja matkaajia, kauppatavaroita ja kaikkea muuta arvokasta, sekä Saimaalla että sen kanavissa. Oravannahkoja ja tervatynnyreitä ei menneiltä vuosilta ole jäljellä, mutta proomuja Saimaassa lojuu löydettäväksi asti. Siispä sukelluspuku päälle ja kokonaan veden varaan.

– Proomuja on upotettu kaikenlaisiin rantavesiin. Hylyistä tunnetaan vain murto-osa, joten sukeltajille voisi sanoa, että etsikää niitä ja löytäkää. Ne eivät ole arkoja siinä mielessä, että niistä löytyisi mitään kuninkaan aarteita. Miksei niitä voisi sukellella, Etelä-Karjalan museon intendentti Jukka Luoto kertoo.

Etelä-Karjalan museo on esitellyt Saimaan vesiliikennettä. Muun materiaalin ohella toteutumaton ajatus on ollut proomun hinaaminen Linnoituksenmäelle. Se tarjoaisi seikkailullisen siteen maailmaan, jossa kaupunginlahden ravintolalaivatkin aiemmin uivat. Drinkin jälkeen uskaltaakin heittäytyä matkailuelämyksiin.

MATKAILU on nykyaikaisen tieto- ja näyttelykeskuksen perustamisen lähtökohta. Turistien eurot on saatava paikallisen elinkeinoelämän ratasrasvaksi.

Saimaalla on luonnonpuistoja ja virkistysalueita omaehtoiseen vaelteluun. Elämys- ja muita palveluntarjoajia selille on vähemmän. Järviluontokeskuksen konsepti olisi Juha Iso-Ahon mukaan mahdollista tuotteistaa matkailuystävälliseksi tuhoamatta keskuksen perusideologiaa, olipa se sitten mikä hyvänsä.

– Matkailu lisääntyy, ja on tarvetta tuotteistaa järvimaisema. Keskus voisi olla myös järvimatkailuun liittyvän ohjelmapalvelutoiminnan myynti- ja varauskeskus.

Huh! Nyt alkaa mökkeilijää ja luonnonsuojelijaa heikottaa. Otetaanpa vähän etäisyyttä ja haetaan selkosilta perspektiiviä, kysehän on sentään Saimaasta.

– Lähtökohtana tulisi olla ekologinen, kestävä ja vastuullinen matkailuliiketoiminta. Viimeisiä puhtaita vesiä ei kannattane valjastaa massaturismille.

Näin puhuu Soile Veijola, Lapin yliopiston matkailun kulttuurintutkimuksen professori ja Jyväskylän yliopiston liikuntamatkailun dosentti. Mitä voisi tehdä?

– Liikuntamatkailun näkökulmasta järvimelonta sekä kanootilla että kajakilla on ehdoton juttu. Laavuja rannoille, opastettuja reittejä. Ekologista liikunta- ja luontomatkailua omin voimin. Vesi eri olomuodoissaan on inspiroiva lähtökohta. Sesongit ympäri vuoden. Vanhat jääleikit: hyrrät sun muut. Retkiluistelu.

Elämyksiä ja rakennettuja olosuhteita sekä paikallisille ihmisille että matkailijoille. Veijolan mukaan se olisi keskuksessa paitsi keskeistä myös mahdollista.

TEKNOLOGIA on elinehto modernille tieto- ja näyttelykeskukselle, vuorovaikutteisuus samoin. Järviluontokeskus voisi parhaimmillaan hyödyntää mobiilia teknologiaa niin sisällä kuin ulkonakin. Myös vuorovaikutteisuus olisi keskuksessa mahdollista ja ehkä syytäkin pistää liikkeelle – vai pitäisikö sanoa vesille.

– Ihmiset eivät tule vain katsomaan, heidän on myös päästävä tuottamaan sisältöä. Vedessä olisi kiinnostavaa, miten ihmiset reagoivat siihen. Vesi liittyy hyvinvointiin, se on elämän ja pyhyyden lähde, siinä on voimaa ja syvyyttä sekä monia olomuotoja, Etelä-Karjala-instituutin johtaja Kalle Michelsen sanoo.

Multimedia voi tuottaa tavaraa maalta, mereltä ja ilmasta, miksei sitten järvivedestäkin. Etelä-Karjala-instituutti esittelee virtuaalisesti Vuoksea, Saimaasta Michelsen nostaa esille mytologian ja valmiin brändin: sininen Saimaa. Järviluonnon ekologian sijasta hän kuitenkin esittelisi universaalin veden tarinan.

– Meillä on vedestä yksipuolinen tarina: se on yhteinen käyttötavara ihmisen ja prosessiteollisuuden erilaisiin tarpeisiin. Tällaisen keskuksen ydin voisi olla vesi omana itsenään ja lähdettäisiin ennakkoluulottomasti tutkimaan, katsomaan ja pohdiskelemaan, mitä kaikkia elementtejä ja ilmiöitä siinä vedessä on.

TUTKIMUS laajentaa ja syventää näyteltävää tietoa. Sirkushuvit tuovat pääsylipputuloja, mutta näytettävää syntyy Tauno Moilasen mukaan vain tutkimalla.

– Oleellinen osa tällaisissa keskuksissa on tutkimusyksikkö, joka organisoi tutkimusta koko ajan, että tieto syvenee ja että sitä on eri tieteenaloilta. Tieto- ja näyttelykeskus, jossa on vaihtuvia näyttelyitä nykyaikaisella tekniikalla, on matkailullinen osa. Se ei pysy elävänä eikä kehity, jossei siihen liity tutkimusta.

HISTORIA, järviluonto ja kulttuuri Saimaaseen liittyen meillä jo on. Puuttuu vain niitä esittelevä järviluontokeskus sekä siltä viimeistelty hankesuunnitelma, rahoitus ja hihojen käärijät. Mutta miksi hätäillä, suattasha ne savolaesettii sen tehä rötväyttee. Rantasalmella on jo Linnansaarta esittelevä luontokeskus.

Kirjoittaja:
Petteri Värtö