Vähättelijästä tuli Imatran ymmärtäjä

Kun Hannu Hokkanen oli lappeenrantalainen, Imatra oli hänelle IPV, Imatranajot, koski ja Valtsu, ei muuta.

Hannu Hokkanen on muuttunut lappeenrantalaisesta imatralaiseksi. Samalla Imatran arvostus on hänellä kasvanut.

Imatra big band festivalin entinen toiminnanjohtaja oli lappeenrantalainen vuoteen 1980 saakka.

Sittemmin Hokkanen on toiminut Imatralla useissa tehtävissä ja asunut kaupungissa yhtäjaksoisesti vuodesta 1986.

1970-luvulla lappeenrantalaiset suhtautuivat vähättelevästi Imatraan. Näin teki myös Hokkanen.

– Imatralla ei ole muuta hyvää kuin Imatranajot, IPV, koski ja Valtionhotelli. Näin ajatteli moni lappeenrantalainen.

– Imatralla näin, että ihmiset suhtautuivat epäillen Lappeenrantaan.

– Päättäjien henkilökemiat eivät toimineet. Oikeaa yhteistoimintaa ei edes yritetty.

IMATRALAINEN Hokkanen sanoo ymmärtävänsä imatralaisia näkökantoja, toisin kuin lappeenrantalainen Hokkanen aikoinaan.

– Samalla on vahvistunut käsitys, että kaupunkien pitää puhaltaa yhteen hiileen.

– Vaikka ymmärrän Imatran mielipiteitä, samalla näen, että imatralaisten pitää pyrkiä tiiviimpään yhteistyöhön Lappeenrannan kanssa.

SUHTAUTUMINEN Imatra big band festivaleihin paljasti Hokkaselle, että vanhaa vähättelyä esiintyy Lappeenrannassa jossain määrin edelleen.

– Lappeenrannasta oli vaikea saada yhteistyökumppaneita. Toki firmat toivat asiakkaita festivaaleille, mutta mainosten saaminen festarilehteen oli hankalaa.

– Joissakin lappeenrantalaisissa piireissä festivaalia vierastettiin. Tuntuu, että oli helpompi mennä konserttiin Helsinkiin kuin Imatralle, vaikka samat maailmantähdet esiintyivät kummassakin paikassa.

IMATRAN messukeskuksen kaatuminen oli Hokkasen mielestä osaksi lappeenrantalaisten syytä.

– Paikka olisi ollut erinomainen maakunnalliselle messukeskukselle, mutta se jäi vain Imatran messukeskukseksi.

– Messukeskuksessa varmasti tehtiin virheitä, jotka johtivat sen kaatumiseen, mutta messukeskus ei missään vaiheessa kiinnostanut Lappeenrannan päättäjiä ja elinkeinoelämää.

– Kun Etelä-Karjalaan tehdään yhteisiä maakunnallisia laitoksia, eivät ne kaikki voi olla Lappeenrannassa. Jotain maakunnallista pitää olla Imatran päässäkin.

LAPPEENRANNAN ja Imatran väleissä näkyy Hokkasen mukaan myös yleinen isomman ja pienemmän kaupungin suhde.

– Kun isomman kaupungin vieressä on pienempi kaupunki, isommassa kaupungissa tulee helposti asenne, että eihän siellä pienemmässä ole mitään.

Kirjoittaja:
Ilpo Leskinen