Valittaja Heikki Matikainen katsoo kokeneensa syrjintää ja pitää kunnanjohtajan valintaa pelkkänä seremoniana.
Valittaja Heikki Matikainen katsoo kokeneensa syrjintää ja pitää kunnanjohtajan valintaa pelkkänä seremoniana.
Neljännesvuosisadan toiminut Toiminimi O. Mytty saa vuoden alusta uuden yrittäjän.
Taipalsaaren asukasmäärä notkahtaa tänä vuonna. Vain Lappeenranta sai lisäasukkaita. Keskussairaalan vauvaindeksi osoittaa lievää alamäkeä viime vuoteen verrattuna.
Saimaannorpan suojelemiseksi keväinen verkkokalastuskielto Saimaalla halutaan laajentaa 1 500 neliökilometriin. Vapaaehtoisten sopimusten vaihtoehtona on kiellon määrääminen asetuksella.
MATTI SAARELALAPPEENRANTA. Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmä ei ole viel
HANNU OJALAIMATRA. Venäläisten rekkakuskien jouluaattona saaman ruoka-avun taustalla oli humanitääristen motiivien lisäksi poliisin tarve rauhoitella kiihtyviä mielialoja. Rikosylikomisario Tuomo Välimaan mukaan poliisilla oli syytä varautua siihen, että rekkamiehet katkaisevat liikenteen Kuutostiellä ja Imatran rajanylityspaikalle johtavalla tiellä. Rekat odottivat rajanylitystä Etelä-Karjalassa Kuutostiellä Vuoksenniskalta Luumäelle saakka.- Pikaisella ruokajakelulla voitiin minimoida kansalaisille mahdollisesti aiheutuva haitta ja yhteiskunnalle aiheutuvat kustannukset. Mikäli ruoka-apu ei olisi rauhoittanut tilannetta, poliisi olisi joutunut hälyttämään huomattavia lisäresursseja.Suomen viranomaiset seurasivat jonottavien rekkamiesten mielialoissa tapahtunutta muutosta aatonaattoillasta lähtien. Tuolloin kuljettajien lähetystö kävi tuomassa Imatran rajanylityspaikalle Venäjän suulähetystölle osoittamansa vetoomuksen, jonka rajavartiosto toimitti eteenpäin.Vetoomuksessa kiinnitettiin huomiota poikkeukselliseen tilanteeseen. Monelta kolmen päivän jonotukseen varautuneilta kuljettajilta oli loppunut ruoka ja vesi. Jonossa odotteli Venäjälle pääsyä myös sairastuneita kuljettajia.Sekä raja että tulli neuvottelivat jouluaattona venäläisten kollegoidensa kanssa poikkeuksellisen nihkeästi Imatran kautta sujuneesta liikenteestä. Poliisi päätti ruoka-avun järjestämisestä aamupäivällä yhdentoista jälkeen.Jakelu järjestettiin virka-apupyynnöllä. Ruokatarvikkeiden hankintakustannukset maksetaan lääninhallituksen poliisiosaston toimintamäärärahoista.Venäjän suurlähetystö kertoo saaneensa rekkamiesten lähettämän kirjeen, mutta ei kommentoi sen sisältöä. Lähetystön vastauksessa joulun tapahtumista kerrotaan, että esitys humanitäärisen avun antamisesta ei tullut lähetystöltä eikä Venäjän asianomaisilta viranomaisilta.- Siitä huolimatta kaikki epäitsekkään avunannon tapaukset, jos sellaisia oli, ansaitsevat kiitollisuutta, todetaan lähetystön vastauksessa Etelä-Saimaan esittämään tiedusteluun.Lähetystön mukaan sen tulliviraston edustaja ja rajavalvontaviranomaiset tekivät hartiavoimin töitä tilanteen selvittämiseksi. Heidän yhteisten ponnistelujensa tuloksena kuljettajat saivat tehokasta apua Venäjän tullilta.Lähetystö muistuttaa, että liikenne ruuhkautuu uudelleen vuodenvaihteessa.
Rekkamiesten ruoka-avun saama negatiivinen julkisuus hämmentää avun antajia. Muutaman sadan euron ruokalaskun maksajana on Etelä-Suomen lääninhallitus. SPR:n Vuoksenniskan osaston puheenjohtaja Helena Hallikas kertoo saaneensa asiasta paljon myönteistä pa
LAPPEENRANTA. Uudet valtuutetut ovat ilmoittaneet lähes kiitettävästi vaalirahoituksensa määrän Lapp
Kuntaliitos lisää pauketta Joutsenossa ja Lappeenrannassa. Imatra ottaa uuden vuoden vastaan tutuin kuvioin.
Henkilöautojonot Venäjältä Suomeen olivat pisimmillään maanantaina aamu- ja iltapäivällä. Illalla jonoja ei ollut. Rekkajonot Etelä-Karjalan raja-asemilla ovat lyhentyneet.
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |