Jääpallomiesten yllätysesitys sekoitti yksityiset hallikuviot

Lappeenrannan monitoimihalli Oy tuli samalle apajalle Kisapuiston jäähalliyhtiön kanssa. Samalla lykkääntyi myös päätös Huhtiniemen salibandyhallista.

VESA SALMINEN

LAPPEENRANTA. Kisapuiston yksityisen jäähallin ja Huhtiniemen yksityisen salibandyhallin tielle tuli yllättävä mutka. Lappeenrannan jääpallopiireistä tuli kaupunginhallitukselle viime hetkellä esitys ison tekojään ja kahden kiekkokaukalon rakentamisesta saman katon alle.

Lappeenrannan monitoimihalli Oy:n nimissä Jorma Hietanen, Leo Segerman, Veiterän puheenjohtaja Petri Krohns sekä Teppo Karttunen esittävät, että perustettava yhtiö rakennuttaisi ja ylläpitäisi katetun tekojään ja sen päähän tulevan lämpimän kahden kaukalon hallin sekä hoitaisi mahdollisesti myös Kisapuiston nykyisten jäähallien ylläpidon.

Kaupunginjohtaja Seppo Miettisen mukaan Lappeenrannan pitäisi maksaa ylläpidosta yhtiölle 600 000 euroa vuodessa.

KISAPUISTON kahden kaukalon jäähallin SaiPa-taustaiset vetäjät ovat esittäneet, että kaupunki vuokraisi Lappeenrannan harrastus- ja nuorisojäähalli Oy:n hallista toisen kaukalon 15 vuodeksi ja maksaisi siitä 250 000 euroa vuodessa.

Jäähalliyhtiö ei halua lähteä rahoittamaan ison tekojään kattamista ja sen päähän tehtävää yhtä tai useampaa kiekkokaukaloa, koska sen mielestä tekniset asiat, tekojään omistussuhteet sekä rahoitus- ja vastuujärjestelyt eivät anna siihen järkevää mahdollisuutta.

Etelä-Karjalan liikuntakeskus Oy:n suunnittelema yhden kaukalon salibandyhalli puolestaan toteutuisi Huhtiniemessä, jos kaupunki ostaisi sieltä 15 vuoden aikana 72 000 eurolla harjoitusvuoroja per vuosi.

KAUPUNGINJOHTAJA Miettisen mukaan hän esitti kaikkien hallien pöydälle jättämistä, koska hän itse sai jääpallomiesten esityksen vasta vähän ennen kokousta ja asia vaatii lisää selvityksiä.

Salibandyhallissa ei jääajasta tapella, mutta Miettisen mukaan periaatteellisella tasolla se on samankaltainen hanke kaupungin tuen vuoksi ja niputettiin siksi yhteen Kisapuiston kuvioiden kanssa.

SEKÄ JÄÄHALLIN että salibandyhallin toteutuminen vaatii valtionavun saamista.

Hakemukset ensi vuodeksi on jätettävä ennen vuodenvaihdetta, mutta ne odottavat yhä kaupunginhallituksen päätöstä.

Hallitus lykkäsi eilen asiaa jo toisen kerran eteenpäin. Seuraavan kerran se on esillä 1–2 viikon kuluttua.

Miettinen uskoo, että viivästymisestä huolimatta hankkeet ehtivät vielä valtion avustusjonoon, vaikka joulu on jo ovella. Hän ei halunnut arvioida, onko kolmannen suunnitelman myöhäinen mukaantulo taktinen veto, jolla muita kohteita saadaan lykättyä.

Jos valtionapua ei ehditä hakea ennen vuodenvaihdetta sekä jäähalli että salibandyhalli siirtyvät ainakin vuodella eteenpäin.

– Toivon, että tässä ei aiheudu sellaista tilannetta, että jäädään ilman minkäänlaista ratkaisua, Miettinen totesi.

VEITERÄN puheenjohtaja Petri Krohns sanoo, että he halusivat tuoda oman vaihtoehtonsa esiin ennen kuin kaupunki sitoutuu harjoitusjäähallin rakentamiseen.

– Meillä ei ole tarkoitus torpata kenenkään muun hankkeita.

Krohnsin mukaan tekojään kattaminen ja kahden kaukalon lämpimän hallin rakentaminen nykyisen ulkokaukalon päälle olisi noin viiden miljoonan euron investointi.

Krohns uskoo, että tekojään kattaminen ja kahden kaukalon hallin rakentaminen voisi käynnistyä heidän mallinsa mukaisesti nopeastikin, jopa olla mukana seuraavassa valtionapujonossa.

ETELÄ-KARJALAN liikuntakeskuksen toimitusjohtaja Lasse Blomqvist epäilee, että rakennussuunnitelma ja -lupa sekä tontinvuokraussopimus uhkaavat jäädä aikapulan jalkoihin.

– Alan pahasti epäillä, ettei enää keretä.

Blomqvist sanoo, ettei yhden salibandykentän rakentaminen ole hänelle mikään suuren luokan bisnes, mutta hän ihmettelee, mitä tekemistä salibandyhallilla on Kisapuiston kuvioiden kanssa.

Salibandyhallin lykkääntymisen varalle Blomqvistilla on selvä linjaus.

– Sitten sen saa tehdä joku muu.

Kirjoittaja:
Vesa Salminen