Parikkalan kunnanjohtajan valinnasta tehty valitus

Valittaja Heikki Matikainen katsoo kokeneensa syrjintää ja pitää kunnanjohtajan valintaa pelkkänä seremoniana.

ANSSI KEMPPINEN

PARIKKALA. Diplomi-insinööri ja ekonomi Heikki Matikainen on valittanut Parikkalan kunnanjohtajan valinnasta Kouvolan hallinto-oikeuteen. Ehdokkaana olleen Matikaisen mukaan kunnanjohtajan valinta tehtiin virheellisessä järjestyksessä, valinnassa ylitettiin toimivalta ja harjoitettiin syrjintää.

Matikaisen mukaan kunnanjohtajan valintaprosessi oli pelkkä kulissi, jonka lopputulos oli alunperinkin selvä. Hän ihmettelee hallintovalituksessaan, miksi kunnanjohtajan valinnassa huomioitiin vain ”suostumuksensa” antanut hakija, kun muut pätevät hakijat olivat hakeneet paikkaa normaaliin tapaan.

Matikaisen mielestä toimivallan ylitystä ja demokratian irvikuvaa oli myös se, että Parikkalan valtuusto suostui pienen vaikutusvaltaisen joukon tai henkilön junttaukseen tai pakottamiseen.

Matikainen koki myös muun muassa kotipaikka-, ikä-, koulutus- ja mediasyrjintää. Parikkalalaisena Matikainen toteaa joutuneensa kotisyrjinnän kohteeksi, sillä Parikkalassa ole koskaan valittu kunnanjohtajaksi alun perin parikkalalaista ihmistä.

Matikaisen mukaan myös hänen koulutuksensa ja työkokemuksensa olisi pitänyt olla riittävä peruste valitsijoille, sillä kuntaan tarvittiin kuntatalouden osaajaa.

Hän ihmettelee myös, miksi kunnanjohtajan valintahakua ei julkaistu paikallis- ja maakuntalehdissä.

Parikkalan kunnanvaltuusto valitsi marraskuun kokouksessaan uudeksi kunnanjohtajaksi Alavieskan kunnanjohtajan Hans Olanderin. Matikainen sai kunnanvaltuuston äänestyksessä yhden äänen.

Valituksen takia valtuuston vaalia ja päätöstä ei kuitenkaan voida vahvistaa, ennen kuin valitus on käsitelty loppuun.

Olander voi halutessaan aloittaa Parikkalan kunnanjohtajana avoimessa virassa. Työ alkaisi maaliskuun alussa.

Kirjoittaja:
Anssi Kemppinen