Venäläisturistit jonottavat Suomeen

Henkilöautojonot Venäjältä Suomeen olivat pisimmillään maanantaina aamu- ja iltapäivällä. Illalla jonoja ei ollut. Rekkajonot Etelä-Karjalan raja-asemilla ovat lyhentyneet.

UUTTAVUOTTA enteilevät henkilöautojonot ovat jälleen ilmestyneet Kaakkois-Suomen raja-asemille.

Venäläiset loma- ja ostosmatkailijat ovat jonottaneet raja-asemilla pääsyä Suomeen. Suomesta Venäjälle pääsi maanantaina jonottamatta.

Lappeenrannan Nuijamaan raja-asemalla oli maanantaina aamupäivällä 400-500 metrin henkilöautojono Venäjältä Suomeen.

Iltapäivällä jono oli lyhentynyt 30 metriin, eikä illalla jonoa enää ollut. Liikenne sujui tasaisesti ja sujuvasti.

SUURINTA venäläisruuhkaa Nuijamaalle odotetaan tiistaiksi. Kun venäläisten paluuliikenne alkaa ensi vuoden alussa, myös Suomesta Venäjälle suuntaavien on paras varautua ruuhkiin.

Pahin ruuhka Suomesta Venäjälle on luvassa loppiaisen tienoilla.

Imatran Pelkolan raja-asemalla oli maanantaina päivällä satojen metrien henkilöautojono. Jono Venäjältä Suomeen purkautui iltapäivän ja illan aikana. Illalla ei henkilöautojonoa enää ollut.

Pelkolassa odotetaan uutta henkilöautoruuhkaa tiistaina aamupäivällä, ja tulijoita riittää kaikkina lähipäivinä.

REKKARUUHKIA ei Nuijamaalla tai Virolahden Vaalimaalla ole viime päivinä nähty, eikä jonoja odoteta ennen tammikuun puolta väliä.

Venäjän puolella rekkojen tullaus sujuu kuitenkin edelleen tavallista hitaammin. Imatralla oli maanantai-iltana noin kilometrin rekkajono Suomesta Venäjälle. Päivällä jonoa oli kaksi kilometriä.

Vaalimaan henkilöliikenteen ruuhkaisimmat päivät ovat ennusteen mukaan 2.-4. tammikuuta. Ruuhkiin on varauduttu lisäämällä työssä olevan henkilöstön määrää.

Venäjältä Suomeen tuleva autojono oli aamupäivällä muutama sata metriä, ja jonotusaika on noin puolesta tunnista tuntiin.

Venäjällä uusivuosi on suomalaisen joulun kaltainen juhla lahjoineen. Kalenterin mukaan Venäjän joulu on juliaaninen joulu eli 7. tammikuuta.

Monet venäläiset matkustavat juhlapyhinä Suomeen ostoksille tai pitemmäksi aikaa lomailemaan.

VENÄLÄISET OVAT SUOMEN MERKITTÄVIN TURISTIRYHMÄ

-Joka kolmas ulkomaalainen vierailija tulee Suomeen itänaapurista.

-Tilastokeskuksen mukaan itäturistit kuluttivat vuonna 2007 ensimmäistä kertaa Suomessa yli puoli miljardia euroa. Jo yli neljännes turistien käyttämistä euroista tulee Venäjältä.

-Monet venäläiset matkustavat Suomeen juuri uudenvuoden nurkilla. Viime jouluna, uutenavuotena ja loppiaisena Suomessa vieraili noin 90 000 venäläistä turistia.

-Venäläisturistien merkityksestä kertoo se, että Etelä-Suomen lääninhallitus myönsi kaupoille poikkeusluvan aukioloon.

-Poikkeuslupa on myönnetty Etelä-Karjalan kaupoille Lappeenrannan, Imatran ja Joutsenon alueella. Myös Kotkan alueen kaupat voivat olla avoinna sunnuntaina 4. tammikuuta kello 12-21.

Kirjoittaja:
Jarmo Hämäläinen