Hiitolanjoen kalatiet ja vesivoima-asiat hallinto-oikeuteen

Itä-Suomen ympäristölupaviraston päätösten käsittely jatkuu Vaasassa ja todennäköisesti myös korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

ANSSI KEMPPINEN

RAUTJÄRVI. Änkilän yhteisalueosakaskunta ja Vantaan Energia ovat valittaneet Hiitolanjoen vesivoima- ja kalatiepäätöksistä. Itä-Suomen ympäristölupaviraston kuukausi sitten tekemien päätöksien käsittely jatkuu siten Vaasan hallinto-oikeudessa.

Änkilän yhteisalueosakaskunta valitti sekä Rita-, Kangas-, Lahnasen- ja Juvankosken osallistumistarjousmenettelyä koskevista päätöksistä sekä kalatievelvoitteista.

Vantaan Energia ei taas ollut tyytyväinen saamaansa kalatien suunnitteluvelvoitteeseen. Yhtiö valitti myös omistamansa Lahnasenkosken voimalaitoksen osallistumistarjouspäätöksestä.

Valitusaika päättyi eilen. Hiitolanjoen voiman valitusaika jatkuu kuitenkin myöhempään, sillä he saivat päätöksen käsiinsä muita myöhemmin. Yhtiö omistaa Rita- ja Kangaskosken voimalaitokset

Ympäristölupaviraston vesivoimapäätöksen mukaan Vantaan Energialla ja Hiitolanjoen voimalla ei ole käyttöoikeutta kuin puoleen joen vesivoimasta. Yhtiöiden olisi siten pitänyt alkaa neuvotella Änkilän vesialueen omistajien kanssa vesivoiman korvauksista.

– Jos en olisi valittanut eteenpäin, minulta olisi mennyt juridinen puheoikeus, sanoo Änkilän yhteisalueosakaskunnan asioita hoitava Martti Myllys.

Ympäristölupavirasto vapautti M-Realin ja UPM:n osallistumistarjousmenettelystä Juvankosken voimalan osalta.

Myllyksen mukaan metsäjätit eivät pääse vielä pälkähästä. Hänen mielestään yhtiöillä ei ole nykymaailmassa ikimuistoisia nautinto-oikeuksia vesivoimaan, johon vapauttava päätös perustui.

Myllys oli myös lähestynyt yhtiöitä vesivoima-asiassa myös neuvottelutarjouksella, mutta yhtiöistä ei asialle lämmetty.

– Näissä ympäristölupaviraston nahkapäätöksissä vain annetaan yhtiöille aikaa pelata. Asia menee hyvin todennäköisesti korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti.

Osallistumistarjousmenettelyä oli hakenut ympäristölupavirastosta Änkilän yhteisalueosakaskunta. Kaakkois-Suomen TE-keskus taas vaati Vantaan Energialta ja Hiitolanjoen voimalta kalateitä voimalaitosten ohi.

Kirjoittaja:
Anssi Kemppinen