Keni kokosi pois potkittujen ympärille pokaalijoukkueen

Mestiksestä karsintaan joutuvat SaPKo ja Titaanit eivät kelpuuttaneet Ketterää syksyllä harjoituspelivastustajaksi.

JARMO HÄMÄLÄINEN

IMATRA. Ketterän kippari Juuso Vakkilainen pääsi sunnuntaina nostelemaan Suomi-sarjan voittopokaalia. Vastaavia juhlia ei Ketterän jääkiekkohistoriassa ole ennen nähty.

Ketterän tämän kauden joukkueen tie Suomi-sarjan syövereistä Mestiksen karsintoihin ei ole kuitenkaan ollut pelkkää voittomarssia.

– Yhdessä vaiheessa oltiin aika ahtaalla ja sitten tajuttiin, että muu ei auta kuin voittaa kaikki loput pelit, jos aiotaan ylemmäs. Kun viisi peliä peräkkäin voitettiin, niin jätkät alkoi uskoa itseensä, Ketterän valmentaja Kari ”Keni” Weckström kertoo.

Weckström on pitkän linjan lappeenrantalainen kiekkomies ja monet tämän kauden Ketterän pelaajista ovat pitkän linjan lappeenrantalaisia pelaajia.

– Meillä on joukkue koottu koottu kavereista, joista moni on raakeesti sanottuna potkittu ulos muista joukkueista niin kuin esimerkiksi SaiPasta. Tänä vuonna sitten pelaajat ovat alkaneet luottaa itseensä, valmentaja kuvaa joukkuettaan.

Kaksitoista vuotta sitten silloisesta ykkösdivarista alas pudonnut Ketterä on elänyt välillä hiljaisia vuosia. Myös junioritoiminnassa ketju on välillä katkennut ja se näkyy siinä, että omia kasvatteja puuttuu joukkueesta joistakin vuosiluokista.

Parempaa on kuitenkin näkyvissä. Sunnuntaina Suomi-sarjan voittoa juhlineen joukkueen nuorista Ketterän kasvateista Ville Immonen ja Petri Tiainen ovat pelanneet myös poikien maajoukkueissa.

Ketterä saa karsintasarjassa vastaansa Mestiksen joukkueista Savonlinnan Pallo-Kerhon ja Kotkan Titaanit. Paremmin ei olisi voinut valmentajan mielestä osua.

– Molemmat joukkueet suhtautuivat meihin törkeästi, kun yritin saada ennen kautta järjestettyä harjoitusotteluja niiden kanssa.

– Olivat niin maailmanluokan joukkueita kumpikin, että Ketterä ei samaan kaukaloon kelvannut. Onneksi nyt kävi niin, että Jääkiekkoliitto määräsi meidät niiden vastustajaksi.

Suomi-sarjan voitto toi Ketterälle melko hyvän sarjaohjelman. Keskiviikkona Ketterä matkaa Kotkaan ja lauantaina Imatralle saapuu SaPKo.

– Muuten ihan jees, mutta vähän kiirehän tässä tulee. Jääkiekkoliitosta on tullut kaikennäköistä ohjetta, mitä pitää hallissa tehdä karsintasarjaa varten. Pitää saada lisää valoja ja pukuhuoneitakin.

– Suosittelevat liiton ohjeissa valmentajille puvun käyttöäkin, mutta se taitaa jäädä tekemättä. Imatran halli on niin kylmä, että parempi pukeutua lämpimästi, Weckström ennakoi.

Vuodeksi Ketterän haltuun jäävän Suomi-sarjan voittopokaalin jalustaan on kaiverrettu edellisten voittajien nimet. Viime vuonna voiton vei D-Team ja edellisvuonna Titaanit.

– Vain Seinäjoki on Suomi-sarjan voittajista jäänyt nousematta Mestikseen, muistutti pokaalin Ketterän haltuun antanut Jääkiekkoliiton Kymi-Saimaan aluejohtaja Kari Schemeikka.

Katsomosta Ketterän otteita sunnuntaina seurannut Jukka Nykänen arvioi joukkueen peliesitystä Naantalia vastaan kovin tahmeaksi, mutta Mestiksen karsinta on sitten aivan eri asia.

– Ketterällähän on niissä peleissä pelkästään voitettavaa. Paljon parempi sinne alhaalta päin on lähteä kuin joutua Mestiksestä pelaamaan sarjapaikan puolesta.

Kirjoittaja:
Jarmo Hämäläinen