Koitsanlahden hovin suurtila suli siirtoväen asutukseen

ANSSI KEMPPINENPARIKKALA. Parikkalalaisen Aili Mälkiän perheen elämä on kiinnittynyt vahvasti Koitsanlahden hoviin. Mälkiän isoisä lunasti vuonna 1905 itselleen yhden hovin torpista, joka sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä hovin päärakennuksesta.Mälkiän oma isä joutui jo 13-vuotiaana tekemään hevosella hoviin torpanpäiviä, koska isoisä ei enää jaksanut. Isän vanhemmat veljet olivat lähteneet Amerikkaan tai opiskelemaan.- Isä teki torpanpäiviä kaksi kertaa viikossa. Kesällä työ alkoi aamukuudelta ja päättyi iltakahdeksalta. Talvisin työ oli pari tuntia lyhyempi.Mälkiän isä ehti tehdä torpanpäiviä kymmenisen vuotta, kunnes vuoden 1918 torpparinvapautus ja Lex Kallio vuonna 1922 vapauttivat torpat päivätyövelvoitteista.Vuosi 1937 on jäänyt hyvin Aili Mälkiän muistiin. Sinä vuonna syntyi hänen nuorin sisarensa ja mummo kuoli. Sen vuoden kesällä oli myös helle ja hirveästi metsämansikoita, joita Mälkiä kantoi hoviin.- Mansikat piti viedä keittiöön. Rahat piti hakea agronomi Jarl of Björksteniltä hänen työhuoneestaan, jonne kuljettiin ulkoverannan kautta.Saman vuoden syksyllä 12-vuotias Mälkiä oli äitinsä kanssa nostamassa Koitsanlahden hovin perunoita.- Jokaisella perunannostajalla oli merkitty tynnyri, jonka täytön mukaan sitten maksettiin työstä. Se oli jo palkkatyötä.Björksten kulki perunavakoja ja tarkisti, että kaikki perunat tuli kerättyä tarkkaan.Mälkiä kertoo, että Björksten oli tarkkuudesta huolimatta oikein pidetty henkilö kyläläisten keskuudessa. Kunnioitusta herätti myös agronomin oikein iso saksanpaimenkoira Jokke, joka haukkui joillekin ihmisille ja toisille ei.- Ei se minulle haukkunut. Kun hain mansikkarahoja, siinä se koira makasi hiljaa lattialla agronomin jalkojen vieressä.Hovissa oli Björkstenin aikaan iso karja ja sikala. Mäkiä muistaa, että viljapelloilla kasvoi enimmäkseen ruista ja ohraa, ja myöhemmin kauraakin.- Oli siellä myös jo tarktori, jossa oli rautapyörät.Björksten kuoli vuonna 1939, jonka jälkeen vaimo Elsa Björksten hoiti tilaa vuoteen 1945. Sota-aikana Mälkiä oli hovissa useampana kesänä töissä heinä- ja viljapelloilla. Vilja leikattiin viikatteella, mutta puimalassa oli jo puimakone.Mälkiä kertoo, että hovin viimeisistä varsinaisista työntekijöistä on jo nyt aika jättänyt. Viimeinen sisäkkö on kuulemma vielä elossa, mutta hän on jo vahvasti dementoitunut.- Sisäkkö lähti hovista vuonna 1945, jolloin hovin maatkin ajettiin siirtoväestölle.Mälkiän mukaan hovin päärakennuksen kunnostus olisi hirmuinen rahanmeno. Alue on muuttunutkin, sillä kaikkia vanhoja ulkorakennuksia ei enää ole.Kärsimysten kivi -muistomerkin paikallakin oli työväen asuntola.- Piiskuupetäjäkin oli entisen pajan luona, eikä se nykyinen petäjä ole oikea. Mälkiä oli muistomerkin paljastustilaisuudessa kahvinkeittossa ja keräämässä aikoinaan talosta taloon valokuvia hovimuseota varten. – Museovirasto vei ne kuvat sitten mennessään.KUVATEKSTIAnssi KemppinenAili Mälkiä asuu edelleen samalla tilalla, jonka hänen isoisänsä hankki torpaksi Koitsanlahden hovin alueelta.