Ympäristöagentti tarkisti myös reksin huoneen Sammonlahdessa

Sammonlahden koulu tempaisi ja oli ilman sähköä. Rehtorin hommista ei tullut juuri mitään. Ruoanlaittajista tuli siivoojia.

TEEMU SAINTULA

LAPPEENRANTA. Yhdeksäsluokkalainen Jirko Sorsa hyökkää Sammonlahden koulun rehtorin Riitta Vehviläisen huoneeseen.

Sorsa toteaa sähkölaitteiden olevan pois päältä. Rehtori välttyy rikkeeltä. Sorsa on yksi koulun ympäristöagenteista.

Lappeenrantalainen Sammonlahden koulu vietti sähkötöntä päivää perjantaina. Esimerkiksi tietokoneita tai piirtoheittimiä ei saanut käyttää. Tempauksen tarkoitus on miettiä omaa energiankulutustaan. Päivä opettaa myös, miten tärkeää energia on yhteiskunnalle.

– En ole saanut tänään oikein mitään tehdyksi. Olemme niin riippuvaisia tietokoneista nykypäivänä. Mutta olen huomannut, kuinka rauhallista ja hiljaista koulussa on ollut tänään, Vehviläinen sanoo.

Sorsa huomasi päivän aikana joitakin rikkeitä.

– DVD-soitin ja tietokonehiiri olivat valmiustilassa. Töpseli olisi pitänyt vetää irti seinästä.

Sähköjen puute sai oppilaat tutustumaan erilaisiin opetustapoihin.

– Historianopettaja ei voinut käyttää piirtoheitintä. Hän sanoi kaiken ääneen ja kirjoitimme puheesta, kertoo seitsemäsluokkalainen Josefiina Rautio.

TÄYSIN SÄHKÖTTÄ Sammonlahden koulu ei ollut. Lämmitys, ilmastointi ja kylmälaitteet toimivat.

Oppilaat kävivät hakemassa ruoan ulkoa. Yhdeksäsluokkalainen Aarne Sukuvaara havaitsee pienen ristiriidan.

– Kertakäyttöastiathan ne on parhainta energiansäästöä, hän ironisoi.

Luonnollisesti päivä on erilainen myös keittiöhenkilökunnalle.

– Meille tuotiin valmis keitto. Lähinnä olemme siivoilleet, tuumaa keittiöesimies Tarja Ramula.

Ruoan paikalle toimitti Pala ja Painike Oy.

SAMMONLAHDEN sähköttömän päivän keksi Jirko Sorsa viime syksynä. Koulu päätti järjestää päivän samoihin aikoihin Maailman luonnonsäätiön WWF:n Earth Hour -tapahtuman kanssa.

Sammonlahden koululaisilla on lauantaina Lappeenrannan Oleksilla Tee muutos -teltta, jossa voi tehdä lupauksen elämäntapamuutoksestaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Ympäristöohjaaja ja kuvataideopettaja Raimo Alaraatikka huomauttaa, että Sammonlahden koulussa energia-asioita tarkkaillaan jatkuvasti. Sammonlahden koulu on ollut ympäristösertifioitu koulu vuodesta 2005. Koulu pitää tarkkaa kirjaa veden- ja sähkönkulutuksesta sekä hukkaan heitetystä ruoasta.

– Meillä jää ruokajätettä yleensä 2-3 kiloa. Joissakin kouluissa sitä on koko saavi.

OPPILAAT PITÄVÄT sähkön säästämistä tärkeänä.

– Tietenkin sammutan valot ja tietokoneet, kun poistun huoneesta, toteaa Sukuvaara.

– Kotona vanhemmat kehottavat sammuttamaan turhat valot, muistaa seitsemäsluokkalainen Henni Ellonen.

KUVATEKSTI

MIKA STRANDÉN

Ympäristöagentti Jirko Sorsa tarkistaa Sammonlahden koulun rehtorin Riitta Vehviläisen huoneen. Koneet ovat poissa päältä, kuten pitääkin.

Henni Ellonen (vas.) ja Josefiina Rautio tietävät, että sähköä kannattaa säästää.

Lauri Vainikka (vas.) ja Aarne Sukuvaara hakivat hernekeittonsa pihamaan soppatykistä.

Kirjoittaja:
Teemu Saintula