Maija Vehviläinen
LTY:n ekonomit tyytyväisiä opetukseen
LAPPEENRANTA. Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta valmistuneet ekonomit ovat koulutukseensa tyytyväisiä. Kauppatieteiden opetus sai maistereilta hieman valtakunnallista keskiarvoa paremmat arvosanat, samoin muun muassa opintojen monipuolisuus ja opiskeluilmapiiri. Opiskelijat olivat keskimääräistä tyytyväisempiä myös yliopiston tiloihin ja palveluihin.Toisaalta suhteissa elinkeinoelämään ja kansainvälisyydessä LTY:llä on parantamisen varaa. Vuonna 2008 valmistuneiden ekonomien eli kauppatieteiden maisterien tyytyväisyyttä koulutukseensa selvitti Suomen Ekonomiliitto Sefe. Koulutuksen laatua kartoittava tutkimus tehdään joka vuosi.Työttömien vastavalmistuneiden ekonomien suhtautuminen omaan tilanteeseensa on muuttunut. Tutkimusjohtaja Juha Oksasen mukaan työtä hakevien vastavalmistuneiden joukossa vallitsi aiemmin huolettomuus ja vahva usko työpaikan löytymiseen.Nyt valmistumisen jälkeinen työttömyys koetaan ongelmalliseksi. 60 prosenttia Lappeenrannassa opiskelleista ekonomeista oli valmistumishetkellään kokopäivätyössä.Vuonna 2008 koko maassa valmistui 3 793 ekonomia. Oksanen korostaa omien opintojen suunnittelua. Pelkillä maisterin papereilla ei enää välttämättä pitkälle pötki, ekonomilla on oltava tarjota erityisosaamista.- Oman profiilin rakentaminen jo ennen valmistumista on tärkeää. Lappeenrannassa kauppatieteissäkin voisi hyödyntää enemmän tekniikan osaamista, Oksanen tuumii.Myös opiskelijavaihdosta ja kansainvälisestä kokemuksesta on ollut monille työnhaussa apua.Sefen tutkimuksen mukaan LTY:lle hakeutuu opiskelijoita Etelä-Karjalan lisäksi paljon myös Uudeltamaalta.Lappeenrannassa kauppatieteiden opiskelu on keskimääräistä tehokkaampaa ja opiskeluajat suhteellisen lyhyitä. Vuonna 2008 kauppatieteiden maistereja valmistui tutkintorakenteen uudistumisen takia huomattavasti tavallista enemmän. uudistuksen takia myös moni pitkään kirjoilla ollut opiskelija kiirehti valmistumistaan.
- Post author By
- Post date 30.4.2009