Maakuntahallitus hyväksyi matkailuyhtiön 500 000 euron tuen

Etelä-Karjalan matkailulta jäi saamatta viime vuonna noin 100 000 euroa jo myönnettyä avustusta säännösten rikkomisen takia. Yhtiö ei kilpailuttanut useita hankintojaan.

ANNE KOTIHARJU

Etelä-Karjalan matkailuyhtiö saa Etelä-Karjalan liitolta tälle vuodelle 500 000 euron tuen. Viime vuonna vastaava tuki oli 600 000 euroa ja sitä edellisenä vuonna 640 000 euroa.

Maakuntahallitus liitti tuen ehdoksi poikkeuksellisen tiukat määräykset, jotta tähänastinen leväperäinen taloudenpito ei jatkuisi. Yhtiön on raportoitava tuloksista ja talouden tilastaan säännöllisin väliajoin maakuntahallitukselle.

Maakuntajohtaja Timo Puttonen sanoo, että yhtiön hallituksen varapuheenjohtajan Jarmo Ikäheimosen ja vt toimitusjohtajan Ville Markkasen antama selvitys sai vakuuttumaan linjan muutoksesta.

– Heillä on nyt selkeä toimintastrategia. Tulot ja menot saadaan tasapainoon. Lisäksi pienten matkailuyrittäjien mukaantulon kynnystä on luvattu alentaa. Yhtiö koetaan jatkossa koko maakunnan yhteiseksi. Ja yhtiö noudattaa sääntöjä, luettelee Puttonen.

– Ei ole syytä olla myöntämättä tukea, koska emme me voi maakunnallista matkailumarkkinointia tässä maakunnassa kokonaan lopettaa.

Puttonen korostaa, että yhtiö on voittoa tavoittelematon ja näin sille voi myöntää julkista tukea.

– Poikkeuksellinen yhtiömalli on osaltaan lietsonut kohua yhtiön ympärillä.

Puttonen uskoo, että Imatran Seudun kehitysyhtiön ja muutaman jäsenyrityksen irtisanoutumisilmoitukset ovat vain varotoimenpiteitä, jotka perutaan.

Matkailuyhtiö teki viime vuonna 163 000 euron tappion. Yhtiöstä on kerrottu tappion syntyneen siitä, että sittemmin irtisanoutunut toimitusjohtaja ei tuonut kirjanpitoon joitakin laskuja, eikä kertonut niistä yhtiön hallituksellekaan.

– Se on selvitetty, että laittomuuksia ei ole tapahtunut.

Puttosen mukaan laatikkoon jätettyjen laskujen lisäksi matkailuyhtiön taloutta on rasittanut saamatta jääneet yli 100 000 euron tuet. Tukea ei ole voitu maksaa, kun yhtiö esimerkiksi ei ole kilpailuttanut hankintojaan.

Näiden ongelmien takia maksatukseen ei ole hyväksytty viime vuonna yhtiön ilmoittamia yhteensä 134 654 euron kustannuksia, joihin tukea olisi tullut 70 prosenttia. Summaan sisältyy esimerkiksi hankintoja mainosyhtiöiltä kuten Nitro FX ja Vel-Mar Oy.

Maakuntahallituksen puheenjohtaja Eeva Arvela (sd.) on tyytyväinen, että hallitus pystyi tekemään yksimielisesti tukipäätöksen.

– Hallitus sai perinpohjaisen selvityksen yhtiön viime vuoden tileistä. Nyt on hyvä katsoa eteenpäin. Mikä tahansa voi näköjään olla mahdollista, mutta lähtökohta pitää olla, että niihin toimijoihin, jotka saavat julkista rahoitusta, pitää voida luottaa.

KUVATEKSTI

ES-Arkisto/Mika Strandén

Maakuntajohtaja Timo Puttosen mukaan poikkeuksellinen yhtiömalli on osaltaan lietsonut kohua yhtiön ympärillä.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju