Ovakon katse on jo uudessa nousukaudessa

Imatran terästehtaan karkaisu-uuni uusitaan ja jatkojalostushallia laajennetaan kesän aikana. Investoinnin arvo on kuusi miljoonaa euroa.

TENHO TIILIKAINEN

IMATRA. Ovako Barin Imatran terästehdasta uudistetaan kesän aikana kuudella miljoonalla eurolla. Kyse on tehtaan lämpökäsittelyn uudistusohjelmaan liittyvästä hankkeesta, jonka merkittävin osuus on karkaisu-uunin uusinta.

Terästehtaan toista lämpökäsittelylinjaa jatketaan uunin uusimisen yhteydessä. Uutta hallitilaa tulee noin 700 neliömetriä.

Imatran terästehtaan jatkojalostusosaston päällikön Markku Huhtirannan ja kunnossapitopäällikön Jarmo Johanssonin mukaan uunin uusiminen lisää terästehtaan kilpailukykyä, kun teräksen markkinat aikanaan elpyvät.

– Uusi karkaisu-uuni lisää merkittävästi tehtaan lämpökäsittelykapasiteettia ja parantaa laaduntuottokykyä. Asennettava uuni on viimeisintä alan tekniikkaa nykyaikaisine kaasupolttimineen ja eristysaineineen, joiden ansiosta saavutetaan jopa 40 prosentin energiansäästö verrattuna vanhaan uuniin, Huhtiranta sanoo.

Jarmo Johanssonin mukaan teräksen markkinatilanteessa ei ole tapahtunut liikahduksia alkuvuoden aikana. Tuotannon rajoitukset terästehtaalla jatkuvat toistaiseksi. Uunin uusiminen voidaankin tehdä ilman, että sillä olisi vaikutusta tämän hetken tuotantoon tai jatkojalostukseen.

UUDEN karkaisu-uunin Imatran terästehtaalle toimittaa suomalainen Sarlin Furnaces Oy. Yhtiö on toimittanut Imatran terästehtaille useita uuneja aiemminkin, viimeksi viidennen päästöuunin viime kesänä.

Uunikaupasta sovittiin viime vuoden elokuussa, investointisuunnitelman mukaisesti uusi uuni otetaan käyttöön tämän vuoden elokuussa.

Uusi karkaisu-uuni edellyttää tuotantotilan laajentamista. Hallilaajennusta urakoi imatralainen Rakennusvirta Oy.

KUVATEKSTI

TENHO TIILIKAINEN

Jatkojalostushallin laajennusosan kattaminen on jo meneillään.

Kirjoittaja:
Tenho Tiilikainen