PETTERI VÄRTÖ
LAPPEENRANTA. Maakuntakirjasto harmaantuu Lappeenrannassa. Rakennus täyttää 35 vuotta tänä vuonna. Sen ympärille on noussut ja nousee vielä lisää uusia, vähän vireämmistä väreistä koottuja taloja. Puolivälissä elinkaarta ulkonäköön on joko tottunut tai se alkaa häiritä. Silloin pitää käydä muuttumisleikkiin.
Naapuritontille Rutinkulmaan on suunnitteilla uusi rakennus. Se ja sitä alaspäin Valtakatua olevat kaksi taloa ovat Tuomo Sinkon kynästä. Mitä hän tekisi?
Elävöittäminen menisi ehkä jollakin jälkikiinnitteisellä luonnonkivellä tai keraamisen laatan avulla. En lähtisi väriä laittamaan pinnoittamalla enkä laittaisi metallia. Pitäisi tutkia, pyöritellä ja katsoa. Toisen tekemä, aikansa edustaja ja uniikkirakennus, päivittäminen on vähän vaarallista, rakennusarkkitehti sanoo.
RAKENNUSTUTKIJA olisi myös varovainen eikä hätiköisi. Kirjasto on edustava oman aikansa tuote, jolla on paikkansa modernissa rakennusperinnössä.
Valtakadun puolta on parannettu ja siitä on tullut viihtyisämpi ja yksisuuntaisena rauhallisempi. Aukio kirjaston toisella puolella on sen sijaan epämääräinen. Rakennuksia muutetaan muotien mukaan. Muutosten pitäisi aina sopia rakennuksen luonteeseen, Etelä-Karjalan museon amanuenssi Miikka Kurri kertoo.
RAKENNUSTEN värienkäyttöä ohjaa kaavan sijasta rakennussuunnittelu ja -valvonta. Kieltoa ei ole millekään värille, käyttö harkitaan aina tapauskohtaisesti.
Ympäristö pitää huomioida. Jos ympäristö on ankea, sitä ei tarvitse noudattaa. Parempaa saa aina tehdä, asemakaava-arkkitehti Erkki Jouhki naurahtaa.
Kaupunki on jossain vaiheessa ajatellut elävöittää maakuntakirjaston vesitorninpuoleista päätyä valoilla. Jouhkin mukaan valaistussuunnitelma on olemassa.
Valojen ohella kirjaston itäpäätyä muokkaa vallitsevassa kaavassa Technopoliksen toinen vaihe ja Valtakadun varteen piirretty kulttuurirakennuksen tontti.
MAAKUNTAKIRJASTO on paitsi palveluiden tarjoaja myös työpaikka. Viitisenkymmentä henkeä viipottaa rakennukseen työpäivisin. Miltä se tuntuu?
Töihin menee rutiinilla eikä mieti rakennuksen ulkonäköä. Aina kun sitä esittelee vieraille, tulee sama lause: ulkonäkö on hirveä, mutta sisältä se on toisenlainen. Sisääntulo yllättää. Lainaushalli on hallitseva ja se on miellyttävä asiakkaille ja meille, maakuntakirjaston palvelujohtaja Leena Priha kertoo.
Hänen mukaansa henkilökunta ei keskenään ole pohtinut työpaikan ulkokuorta, sillä sisällä ei ajatella, miltä se ulkoa näyttää.
Elävöittäminen valaistuksella on puolestaan pimeän ajan juttuja, mutta Hämeenlinnan uuden maakunta-arkiston erikoinen pintamateriaali, graafinen betoni, se alkaa lennättää ajatuksia.
Uusi arkistorakennus on tosi komea ja kivasti ideoitu, talon ajatus näkyy jo ulkokuoresta. Joku semmoinen olisi tosi hienoa. Tai tilataide, joka koristelee julkisivua. Sellaisen voisi varmaan laittaa jonkin tempauksen yhteydessä vaikka vähäksi aikaa. Mielipiteitä löytyisi varmaan puoleen ja toiseen, Priha heittää.
NAAPURITONTILLA nököttää pikkuveli, monitoimitalo. Se jakaa sekä samat edustavuusongelmat että ajatukset julkisivun piristämisestä kirjaston kanssa.
Aina kun nettisivulle pitäisi saada hyvää kuvaa, laatikko on tylsännäköinen mistä kulmasta tahansa, vs. nuorisotoimenjohtaja Sirpa Räikkönen sanoo.
Hänen mukaansa sisätilojen saneeraus nykyaikaisiksi on ulkokuorta tärkeämpää. Toisaalta, tempaukset julkisivun puolesta ovat tapa toiminnallistaa nuoria.
Se on meidän perusjuttuja. Jos tällainen mahdollisuus olisi ja siihen löytyisi resursseja, olisin intopinkeenä, laillisia graffiteja muisteleva Räikkönen kertoo.